Pelottavaako?

En ole ikinä suostunut katsomaan kauhuelokuvia ennen kuin nyt. Elän perheessä, missä haisee sukkahiki, kolisee cokis-tölkit ja parasta viihdettä ovat kauhuleffat. Katson niitä yleensä joko selkä telkkariin päin, tai tyyny naaman edessä. Jos ehdin nähdä jotain pelottavaa, huudan kuin... tyttö. Myönnän, että pelkään.

Ihmisten pelon aiheina voivat olla mitä vaan. Työkaverini, joka pelkää kissoja, tuli kyläilemään. Hän seisoi käyntinsä ajan keskellä olohuoneen lattiaa ja väänteli naamaansa kauhusta kankeana. Hän oli sitä mieltä, että Maisa oli kissoista ehdottomasti paras. Maisa oli koko vierailun ajan sohvan alla piilossa.

Työskennellessäni aiemmassa työtehtävässäni vierailin päiväkodeissa pitämässä uskontokasvatustuokioita lapsille. Hyvin usein lapset nostivat puheenaiheeksi kuoleman. Lapsille kuolema on paljon helpompi ja luonnollisempi asia kuin aikuisille. Lapset kertovat, kysyvät, surevat ja jatkavat matkaansa. Aikuisille kuolema näyttäytyy niin suurena kysymysmerkkinä, ettei siitä voi aina edes keskustella. Asia, mitä ei voi hallita, eikä sopia päivämäärää. Lapset katsovat ylös taivaalle, ja vilkuttavat siellä olevalle läheiselleen tai lemmikilleen, ja heidän päivänsä voi jatkua.

Entinen puolisoni oli oppikirjaesimerkki siitä, miten kuolema voi olla keskustelun aiheena kiellettyjen listalla. Hänen kanssaan ei voinut miettiä sitä, mitä jos? Jos hän olisi kuollut liittomme aikana, en todella olisi tiennyt edes sitä, miten hän olisi halunnut itsensä haudattavan. Ja jos minulta kysytään, niin vastaus on, ettei tarpeeksi syvää monttua löydy sen ympäristöjätteen hävittämiseksi:)

Kun kerroin ihmisille avioerostani vuonna 2009, sain hyvin erilaisia vastaanottoja ilmoitukseeni. Eräs ihminen spontaanisti tokaisi, että miten voin erota ja jäädä yksin. Hän toi julki oman suurimman pelkonsa; yksinäisyys. Joku voi elää toisen ihmisen kanssa vain sen vuoksi, ettei kestä yksinoloa. Parempi yksin kuin huonosti kaksin onkin parempi kaksin kuin pelokkaasti yksin.

Lapsistani yksi kärsii järjettömästä neulakammosta. Hänet on pitänyt nukuttaa, että saadaan otettua verikokeita. Ennen nukutusoperaatiota yritettiin verikokeeseen lähtöä puudutusaineen avulla; laitettiin Emlat käsiin, ja lähdettiin autolla terveysasemalle. Kaveri pääsi terveysaseman pihalle, ja otti siitä ritolat, juosten karkuun bussipysäkin suuntaan. Tajusin jossain vaiheessa pelon saaneen  alkunsa siitä, kun kunnon äiti joskus lapsen ollessa pieni istui penskan päällä laboratorion lattialla huutaen :"ottakaa nyt se näyte" , ja labratäti iski neulaa suoneen. Lääkäri oli määrännyt silloin näytteen, kun epäiltiin keuhkokuumetta. 

Mielestäni pahin rikos itseään kohtaan on kuitenkin se, jos ei uskalla toteuttaa itseään, jos pelkää elää. Jonain päivänä huomaa, että elämä on ohi. Kaikki tekemättömät asiat jäivät tekemättä, kun pelotti aloittaa. Uudet tuttavuudet jäivät solmimatta, kun ei uskaltanut sanoa "hei". Jäi huonosti toimivaan liittoon roikkumaan, kun ei peloissaan uskaltanut muutakaan. Isäni odotti eläkkeelle jäämistä, ja aikaa matkusteluun. Hän oli ikänsä tehnyt työtä ja elänyt "sitten kun" - elämää. Hän ei ehtinyt tehdä haluamiaan asioita. Hän sairastui ja kuoli 64-vuotiaana.

Mitä olen elämäni aikana oppinut peloista? Joitain asioita on tarve pelätä, pelko voi olla terve reaktio eloonjäämisen kannalta. Ei kannata lähteä vieraiden matkaan, oikaista heikon jään kautta tai harrastaa seksiä ilman kumia ellei halua vanhemmaksi;) Jos mieli tekee opetella balettitanssijaksi aikuisiällä, niin antaa mennä.  Tai kuorolaulanta, burleski tai jopa kirjoittaminen. Haittaako se, jos joku nauraa? Kateellisia siitä, kun eivät itse uskalla. Kaikki, elämä, vaatii pelon selättämistä. Minä olen matkalla eteenpäin siinä. Otin avioeron, erosin edellisestä työstäni, aloin kirjoittamaan. Ehkä jonain päivänä katson kokonaisen kauhuleffan ilman tyynyä enkä edes kilju;)