Ohjeita blogieni lukemiseen:
Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä.
Usein sitä ajattelee tietävänsä, mitä toiselle on parasta. Auttajana toimiessaan, työssä missä on valtasuhteessa toiseen nähden, voi helposti ottaa tietäjän roolin. "Tehdään me nyt näin tämän asian kanssa". Tuleeko aina kysyttyä, mitä asiakas todella haluaa, vai olettaako asiakkaan haluavan samaa kuin itse? Eivät kaikki halua raitistua, vaikka luulee kaikkien haluavan saavuttaa onnen raittiuden avulla. Toiselle ei ole iso asia, että luottotiedot on menossa, vaikka itse saisin hjärtäslaagin heti miten asiasta.
Yksinäisyydestä puhutaan paljon. Oletusarvona on, että jokainen ihminen tarvitsee kumppanin rinnalleen ja etsii itselleen paria. Luulenko minäkin tietäväni, että ystäväni olisi onnellisempi mies rinnallaan? Ei se näin taida olla. Jos kuuntelen tarkasti mitä minulle sanotaan, ja varsinkin jos uskon, mitä minulle sanotaan, voin ymmärtää, että joku voi olla onnellinen itsekseen.
Muistan vuosien taakse, kuinka jouduin äitinä tekemään päätöksen, mikä vaikutti lapseni koulunkäyntiin negatiivisesti. Silloiseen päätökseeni vaikuttivat "ammatti-ihmisten" luulot siitä, miten asia olisi poikani kohdalla tehtävä. Siirsin monen ihmisen painostuksesta äidin vaistoni korvaani huutavat varoitukset syrjään, ja tein niin kuin minulle saneltiin. Päin prinkkalaa meni ja lujaa. Tästä opin kantapään kautta, ja varsinkin lapsen kantapään kautta, ettei luulo ole tiedon väärtti. Se mikä sopii toiselle, ei sovi kaikille.
Luulen, että jokainen haluaa työpaikan. Eivät halua. On ihmisiä, jotka karttavat työtä kun ruttoa. Elämässä seilaaminen päivästä toiseen ilman herätyskellon pärinää aamuisin käy heille työstä. Eräs ystäväni tekee mielellään töitä valintansa mukaan lyhyissä pätkissä, mutta hän ei halua vakituista paikkaa. Olemme siinä kaukana toisistamme kuin yö ja päivä. Hänen kanssaan olen käynyt keskustelua aiheesta jokusen kerran. Hän kokee vapauttaan kahlittavan, jos hän on kiinni vakituisessa työssä. Minä puolestani tarvitsen vakituisen työn vakauden, sillä oma identiteettini rakentuu vahvasti työn kautta.
Luulenko, että näen toisten pään sisään ja tiedän paremmin kuin ihminen itse hänen halunsa. Miten elämää tulisi jatkaa huomenna, että voisi olla onnellinen. Luulen tietäväni, että ihmiselle on kuitenkin tärkeää hyväksytyksi tuleminen. Rakastetuksi tuleminen on bonusta, mutta toisten hyväksyntä omana itsenään on tärkeintä.
Mitä tai miten ihmiselle osoittaa, että hyväksyy ihmisen ihmisenä? Sanomalla, että olet ok, vaikken aina voi ymmärtää valintojasi tai tekojasi? Olet ok, kohtelen sinua samalla tavalla kuin toivon itseäni kohdeltavan, vaikka itse toimisin tilanteessasi toisin? Lapselle tai nuorelle sanomalla, että SINÄ et ole tyhmä. Tekemääsi töllön työtä olisit ehkä voinut miettiä kaksi kertaa, mutta toivottavasti opit jotain tästä jatkoa varten?
Hyvä neuvo siis itselleni onkin, että kannattaa miettiä asiaa aina usealta kantilta ennen kuin avaa sanasen arkkunsa. Sanoja ja valmiita viisauksia on vaikea vetää takaisin tai korjata ne sanottuaan. Helpompi yrittää muuttaa itseään ja omaa erinomaisuuttaan kuin toisia. Yrittää edes olla tuomitsematta ja olla hyväksyvä toisia kohtaan. Ehkä niin saa itsekin armoa muilta.
