Mitä kaikkea voikaan sattua

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä. 

Tiedättekö ne ihmiset, joille aina sattuu ja tapahtuu? Täällä..

Kaupassa soin, siis varashälytin. Väitin vielä, että se oli naapurikassalla se täti tai setä. Ja ei, kun minä se olin. Joku hiivatin 3 euron Rexona, niin sellaseen sitä laitetaan hälyjä. Ihmettelen ihan pikkasen, että miksi dödö? Onko sillä salattuja käyttötarkoituksia, mitä en tiedä? Tietenkin se oli vielä siellä kauppakassin pohjalla, ja jouduin latomaan kaikki ostokset esille uudestaan. Koko kauppa tuijottaa, että joo, just, toi nainen on pöllinyt jotain. Ja väittää, että se on naapurikassan porukka. No, onneksi lapsukainen odotti autossa, ettei taas tarvinnut hävetä äitiään.


Päivänä eräänä oltiin etsimässä taas jotain fudiskenttää, jossain periferiassa. Olikin jännä retki; lapsi toimi kartturina ja ajoin harhaan vaan pari kertaa. Siinä kohtaa jännitti vähän enemmän, kun olin melkein rinta rinnan Finnairin koneiden kanssa kiitoradalla. Jotensakin kuvittelen, että kiitorata on sellainen "nou nou"-paikka tavalliselle autolle? Löydettiin me se fudiskenttä noin minuutti ennen pelin alkua, ja onneksi oli Tenat housussa. Saatiin vaihdossa sitten siitä autostakin jotain. Kotimatkalla onnistuin jättämään pojan sormet ikkunan väliin, kun meillä on sellanen oma kiva pikku leikki aina niiden fönäreiden kanssa ajellessa. Lapsi aukoo niitä, ja minä valitan ja suljen niitä. No, tänään napsahti sitten lapsen nakit väliin. Paska mutsi vauhdissa.

Meikäläinenhän kiukuspäissään osti ja täräytti uuden auton, tai siis käytetyn uuden auton, mutta pääasia kuitenkin on se, että se on musta. Autossa on keskuslukitus. On siinä kaikenlaista muutakin härpäkettä, mitä blondi ei osaa käyttää. Aamulla töihin lähtiessä oli selkeä suunnitelma siitä, miten ensin ajelen auton Ramin luo rengasfirmaan ja siitä sitten suuntaan duuniin. Kiirehän rupesi tuttuun tapaan tulemaan, kun kuusi kissaa halusi lähteä mukaan ja niiden käsilaukusta ulos heittelemisessä tuli hikikin.

No, reippaasti korot kopisten autolla, mikä näytti olevan kovasti jäässä. Auton avainta painellen ja lukitusta availlen. Ääni kuuluu, valot vilkkuu, mutta ovi ei aukea! Siinä sitten kadun reunalla messevästi kiroillen, ja samaa toimintoa toistaen ja mantraa hokien useamman kerran, välillä auton ovessa roikkuen. Ennen kuin tajuntaan uppoaa, että valoilmiö ei tule siitä autosta, minkä kahvassa seison nykimässä, vaan kyseisen auton takana olevasta. Jep. Väärä auto. Katse harhaillen ympäri, näkikö kukaan? Kivahan se, että melkein tunnistaa oman autonsa.

Syrjähyppely

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä. 

Kyllä on nykyään syrjähyppely helppoa.

Sovitaan treffejä älypuhelimilla, whatuppaillaan ja chattaillaan ihan vapaasti samalla kun toinen puolisko polkee kuntopyörällään olohuoneen toisella seinustalla napit korvilla katsellen tv:stä samalla nauhoitusta Temptation Islandista. Ennen vanhaan sitä piti lähteä kävelylle ja etsiä lähin puhelinkoppi tai työpäivän lomassa salaa työkavereilta soitella vanhalla veivattavalla, ihan omin pikku hikisin sormin pyöritellä salaista numeroa ja kuiskia puhelimeen.

Entäs kun pitää tavata? Sitä vaan huikataan toiselle, että kipasempa hakemassa Papas pizzasta purtavaa. Toinen on naama kiinni tv-ruudun kokoisessa puhelimessaan, katsellen Netflixistä työtoverin suosittelemaa elokuvaa "Rakkautta, rakkautta vaan", eikä havahdu edes oven käymiseen.

Mites ajatus siitä, että syrjähyppykaveri kupsahtaa seksin aikana? Ei hätää. Jäljelle jääneelle puolisolle kerrotaan, että eihän me oikeesti, kun tämä oli vaan tosi tv-sarjan harjoitukset tai Youtubeen meinattiin nauhoittaa sketsipätkää. Ja näin kävi. Jäi hetken kuuluisuus saamatta. Paitsi ettei ehkä kuitenkaan. Kyllä 7 Päivää saa vihiä jostain, ja hetki kuuluisuudessa on taattu.

Jos sattuu olemaan sitä kuppikuntaa, että jostain kumman syystä puolison edesottamukset kiinnostaa, niin nykyajan teknologia auttaa siinäkin kyllä. Eikun vakoiluohjelmaa vaan asentamaan puolison sähköpostiin ja gps- jäljitintä puhelimeen. Kyllä saa mustasukkainen tietää, kuka se Tatjana on, kenen luona ukko luuhaa vapaa-ajat. Väittää firman kirjanpitäjäksi, mutta onkin hieroja!

Teknologia tuo helpotusta elämään, mutta miten siihen pitäisi suhtautua? Seurustelu onkin Tinderin kautta tapahtuvaa ja parin viestin jälkeen voi ehdotella selänpesutouhuja ihmiselle, jota ei ole edes nähnyt.

Miten käy oikean, aktuaalisen seurustelun ja yhteisen ajanvieton. Jääkö koskettaminen, puhuminen face to face unholaan? Kaikki on liian helppoa, erillisiä pettämissivustojakin on kehitetty niille, joita ei kiinnosta seurustelu vaan pelkkä toiminta.

Vähän on ikävä vanhoja hyviä aikoja:)

Ongelma jos toinenkin

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä.

Jossain vaiheessa en juonut alkoholia kuin pari kertaa vuodessa. En voinut elämäntilanteeni vuoksi. Jonkun oli oltava selvänä, jos pitää lähteä lääkäriin lasten kanssa. Ajattelin muutenkin, että nuorena sitä oli tullut rällättyä rälläämiset, ja tarve naamojen vetämiselle ei ollut ajankohtaista. Oikeastaan ei tehnyt edes mieli.

Nyt lapseni ovat kaikki lähestulkoon aikusia, eikä minulla ole enää ollut syytä istua limulasin kanssa kaikissa juhlissa. Saatan ottaa drinksun joskus viikonloppuisin, mutta siihen on aina syy ja seuraa. Voin lähteä juhliin saatuani kutsun ja olla juomatta. Uutena vuotena olin bileissä autolla, samoin useana viikonloppuna on tullut mentyä ihan vaan laiskuuttaan ajamalla. Lähibaarissakin olen ollut laulamassa karaokea vichyn voimalla, mikä tosin nauratti jo itseänikin.

Miksi kirjoitan alkoholinkäytöstäni? Olen törmännyt siihen, että olen outo lintu juodessani vettä. Ne, jotka todella tuntevat minut, ovat asian kanssa sinut. He tietävät, että voin olla pippaloissa mukana joko pari tuntia tai aamuun saakka. Riippuu fiiliksestä, mutta hauskaa osaan pitää vesilinjallakin. Se, joka ei tunne minua, löytää ihmetyksen aiheen.

Viime viikonloppuna jouduin käymään keskustelua siitä, onko minulla alkoholiongelma. Muita vastaavia kysymyksiä on , olenko lääkekuurilla? Raskausuteluita ei enää jostain syystä tule, en tiedä, pitäisikö siitä olla otettu vai loukkaantunut? Alkoholiongelmaani tiedusteltuaan keskustelukumppanini kyseli, eikö minua ärsytä juopuneiden kanssa juttelu? Normaalisti ei, mutta juuri sillä hetkellä v-käyrä rupesi nousemaan.

En tuomitse, en sylje lasiin. En kuitenkaan aina ymmärrä sitä, miksi jokaiseen kissanristiäiseen pitää liittyä juominen. Kun tiedetään viinan haitat. Varmasti jokaisella on myös lähipiirissään niitä, ketkä kamppailevat asian kanssa. En myöskään ymmärrä sitä, että toisen ihmisen juomattomuus voi olla ongelma. Juomisen problematiikan voin nähdä myös yhteisenä huolena, sillä se koskettaa yleensä laajasti perhe- ja jopa ystäväpiiriä.

Olen koulutuksessani erikoistunut mielenterveys- ja päihdeongelmiin. Ehkä sekin osaltaan selittää sen, etten halua ehdoin tahdoin käyttää päihteitä viikoittain. Tiedän haitat. Toisaalta kun miettii, ehkä minulla on alkoholiongelma. En halua  samaa kuin moni muu, ja voihan se olla ongelma. Alkoholiongelma.

Kirppariluuta

Tässä kuvassa käsilaukku Hietsun kirppikseltä ja liehupaita Vuosaaren kirppispäivänä ostettu. Taustalla kissan alla rahi ostettu netin kautta  kirppissivustolta.


Entisessä elämässäni, silloin kun olin joku muu, ostin kaikki vaatteeni ja tavarani Stokkalta ja olin niin kovin hieno nainen. Sitten elämäni muuttui. Vastoinkäymisten kautta silmäni aukenivat, ja olen nykyään ihan eri tyyppi.

Kun jää neljän lapsen kanssa asumaan, ei rahaa olekaan enää käymään kampaajalla hiustenvärjäyksissä kuukausittain. Ruokaa ei voi ostella Stokkan Herkusta. Huomaa itse kulkevansa vanhoissa vaatteissa, että saa maksettua lasten harrastusmaksut ja bussikortit.

En ollut hirveän paljon kierrellyt kirpputoreilla aiemmin, kun siihen ei ollut tarvetta. Köyhtyessäni yhdessä yössä huomasin sen tarpeelliseksi, mutta myös hauskaksi uudeksi harrastukseksi.

Sisustusväreinä on turkoosi, musta ja hopea. Pikkulaukkuja on nyt löytynyt nämä kaksi, hopea vielä uupuu joukosta..

Isäni eläessään etsi aina helmi-yksilöä autojen joukosta. Välillä hän sellaisen löysikin, ja yhdessä seisoimme pihalla tätä hienoa menopeliä ihailemassa. Tunnistin sen tunteen, mikä syntyy, kun kauan etsittyään löytää halvalla jotain erinomaisen hienoa. Nyt olen itse harrastanut kirppiksillä kiertämistä jokusen vuoden, niin kauan että siitä on tullut muotiasia.

Etsin, kiertelen, hypistelen, tingin. Olen löytänyt kaikkea ihanaa, tarpeellista ja tarpeetontakin, mutta sellaista, mitä olen saanut huomattavasti edullisemmin kuin mitä liikkeestä ostamalla. Parasta kirppistelemisessä on se tunne, kun löytää jotain ainutlaatuista ja saa sen halvalla. Tinkimisessä on oma viehätyksensä, ja olen siinä ilmeisen taitava. Näin olen kuullut myyjiltä. Se lienee isän peruja, joka oli äidin mukaan aikoinaan ruvennut tinkimään maitotonkan kanssa maitolitrastakin. Sukuvika, tai suvussa säilynyt taito.

Viime kesänä olen kiertänyt etsimässä vaatteita itselleni, koska vanhat vaatteetkaan eivät näytä kestävän ikuisuutta. Olen ostanut kokonaisen vaateparren kenkineen 40 eurolla. Parasta on se ilo, minkä olen saanut kiertämisestä ja löytäessäni helmiä. 

                                           Itiksen Bewe-kirpparilta löytö

Pidän kaikesta vanhasta. Rakastan vanhoja matkalaukkuja ja puulaatikoita, mistä keksisin vaikka mitä uusia käyttötarkoituksia. Kirppareilta kun ostaa halvalla, voi tavaroita hyvillä mielin entisöidä ja tehdä kokeiluja. Ei harmita lainkaan, jos tuhoaa parin euron jutun saadessaan kuningasidean, mikä ei toimikaan.

Lehdissä on ollut viime aikoina vinkkejä siitä, miten voi säästää menoissaan. Minun kohdallani ainakin on selvää, että vaikka elintasoni laski aikoinaan avioeron myötä, ei se ollutkaan loppupeleissä maailmanloppu. Olen saanut paljon myönteistä elämääni ja uuden, ekologisemman ajattelutavan. Kierrätys voi olla hauskaa ja siitä voi tehdä leikin itselleen. Kuka löytää Afrikan tähden, tai minun kohdallani, sen kauneimman helmen?

                                  Ostettuja ja saatuja matkalaukkuja

 

Auttaminen

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä. 

Kun puhumme auttamisesta, mitä se tarkoittaa sinulle ja mitä minulle? Haluaisin ymmärtää, sillä usein ihmiset mieltävät asioita kovin eri lailla.

Näen itseni auttavaisena ihmisenä joka huomioi muita tehdessään valintoja. Usein valinnat lähtevät muiden lähtökohdista, ja omat halut ja tarpeet jäävät toissijaisiksi. Koska haluan auttaa.

Olen aina tehnyt työtä, missä asiakkaat ovat keskeisessä roolissa. En ole hautautunut varastoihin tai taka-alalle, vaan hakeutunut ihmisten pariin. Mitä haastavampia kohtaloita, sen kiinnostuneempi olen ollut. Haluan tutustua ihmisiin, sillä jokaisella on tarina kerrottavanaan. Minä haluan nähdä ihmisen. Haluan kuunnella ja myös kuulla tarinan siitä, miksi hän on juuri siinä missä nyt on. Usein löytyy keinoja auttaa, joskus pieniä, mutta niilläkin on merkityksensä. Jos ihminen on halukas ottamaan apua vastaan. Olen koulutukseltani diakoni, mutten ole työskennellyt seurakunnalla enää moneen vuoteen. Väitän nykyisessä työssäni toteuttavani enemmän diakoniaa kuin mitä tekisin diakonin virassa.

Kun lapsi kiukuttelee ja riehuu, sanomme hänen käyttäytyvän  huonosti. Lapsen käytökseen on varmasti syynsä, jos aikuinen lapsen kiukun syystä jaksaa kiinnostua omasta kiireestään ja väsymyksestään huolimatta. En itse nuorena osannut ymmärtää, olin stressaantunut, tein työtä, opiskelin ja yritin hoitaa koko pakan. Vasta vanhempana tajusin, että lapset oireilivat sitä kaikkea; minun kiirettäni, väsymystään pitkistä päivistä vieraskielisessä koulussa, huonon parisuhteen aiheuttamaa kireää ilmapiiriä eikä syy ei ollut missään nimessä heidän. Vanhempien tehtävä on auttaa lasta purkamaan tunteensa sanoiksi.

Kun kerron ystävälleni, että tililläni on rahaa vain pari euroa ja palkkapäivään on aikaa kaksi viikkoa, mitä tekee ystäväni? Hän kuuntelee. Auttaminen voi olla empatian jakamista toiselle, ei aina tarvitse aukaista sanaista arkkuaan eikä lompakkoaan, pelkkä katse tai ele voi olla tarpeeksi. Kunhan tuntee tulevansa ymmärretyksi ja sitä kautta autetuksi.

Haluaisin ajatella auttavani ystäviäni sillä, että kuuntelen ja yritän ymmärtää, toisinaan tartun konkreettisesti toimeen ja teen jotain toisen puolesta. Joskus se voi olla vaikeaa, aina ei itse voi tajuta toisen tilannetta eikä täysin osaa asettua toisen asemaan. Silloin liikutaan heikoilla jäillä, mutta oikea auttaminen on sitä, ettei loukkaa toisen tunteita. Silloin sanotaan, etten nyt voi ymmärtää sinua vaikka yritän. Besserwisseröinti ei auta.

Kun soitan kaverilleni kertoen rengasrikosta itku kurkussa, mikä auttaa minua? Sekö, että minulle kerrotaan tosiasioita, kuten että rengas pitää vaihtaa? Ei, minua auttaa se, että kaveri kysyy tulisiko hän paikalle, vaikka matka on pitkä. Sekin auttaa, että yhdessä voi sanoa perkele!

Kun opiskelin ja  kamppailin valmistumiseni kanssa sain konkreettista apua ja minua tsempattiin, mikä oli silloin minulle enemmän kuin kilo kultaa. Hain töitä, laitoin 168 työhakemusta vetämään, ennen kuin pääsin siihen paikkaan missä nyt edelleen vaikutan. Silloin sain kannustusta, vaikka itse jo meinasin heittää hanskat naulaan useaan otteeseen. Työnhakujen määrä vaan kertoo nykypäivän työtilanteesta, ei niinkään minusta. Sitä ei ole helppo muistaa, kun kirjoittaa cv:tä toisensa perään.

Nyt juuri viime aikoina olen ollut auttajan roolissa läheiselle ihmiselle, lähinnä kuunnellut ja etsinyt tietoa kriisin keskellä. Varmasti olen osannut sanoa joitain oikeita asioita, mutta varmasti olen myös päästänyt suustani sammakoita, joita en edes ole huomannut. Parastaan sitä yrittää tukemalla toista. Olen myös tässä tilanteessa saanut uusia näkökulmia asiaan ja ymmärrystä siihen, miten kriisi voi vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. 


Joskus auttaessaan voi myös tehdä hallaa toiselle. Autettavan voi tuudittaa väärään turvallisuuden tunteeseen, hoitaessaan kaiken ja vähän päälle. Vastuu on suuri, mikä on oikea määrä apua ja milloin se on vallan väline. Auttaja voi myös jäädä roolinsa vangiksi, "kun on niin hyvä hoitamaan asioita", ja uupua itse huitoessaan sinne sun tänne. Terve itsekkyys on asia, mitä olen joutunut opettelemaan aikuisiällä.

Auttaminen, mitä se tarkoittaa sinulle ja mitä minulle? Haluaisin ymmärtää, sillä en vieläkään tiedä tähän ikään mennessä. Miten auttaminen voi olla niin helppoa ja niin vaikeaa?

Mustat sukat

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä. 

Luin jostain naistenlehdestä, että jos ihminen on itseriittoinen (mitä olen itse tyytyväisenä toitottanut olevani ), hän on tunteiden suhteen välttelevä.  Tarkoittaen sitä, että tämä itseriittoinen, tunnekylmä ihminen pelkää näyttää tunteitaan, mutta avot, sellasella ihmisellä menee pehkuissa huisin hyvin. Seksi sujuu ja sisäkumi soi. Eihän siinä lehdessä siis ihan näin sanottu sanasta sanaan, mutta käytän hieman tulkinnan vapautta..

Tunnekapakala on mustasukkainen ainoastaan siitä, jos kumppani käy vieraissa vällyissä toisen brasilialaista vahausta ihailemassa. Lehden mukaan se, joka on turvallisesti kiinnittynyt – oih, ainoa oikea tapa – saa mustasukkaisuuskohtauksen partnerin ihastumisesta toiseen, eikä niinkään vieraissa käymisestä.

Kuulin seuraavan tarinan eräältä ystävältäni, mikä sopii aihepiiriin. Hän päätti olla ystävänpäivänä nokkela, ja lähetti miesystävälleen kortin ja pienen suklaasydämen kirjekuoressa miehen  työpaikalle. Työpaikalle siksi, että mies on naimisissa.

Ensin ystäväni oli hymissyt itsekseen hyvää ideaa, ja odottellut saavansa viestin mieheltä, että lähetys on saapunut perille. Hetken päästä ystäväni kertoi huomanneensa, että päätään nostaa joku ihmeellinen ajatus; mies ei koskaan syö suklaata. Mitä mies tekee suklaalle? Hän varmaan saa kortin ja suklaan jo päivää ennen ystävänpäivää, hän ottaa kortista kopion värikopiokoneella, ja vie sen, ja suklaan kotiin. Hän laittaa ne ystävänpäivän aamuna keittiönpöydälle! Vaimolleen! Eeeiii! Onneksi ystäväni sai itseään niskasta kiinni, ennen kun oli puhelin kädessään, ja vaarallisella, hiljaisella äänenpainolla kysytty kysymys: ”oliko hyvä suklaa?”

Itsellenikin on tullut uutena asiana tämmöinen tunne; mustasukkaisuuden häive jostain kuvitellusta asiasta. Voin hyvin asettua ystäväni asemaan, kun mielikuvitus tekee tepposia.  Se vasta onkin hämmentävää, kun joutuu tämän ikäisenä uusiin tilanteisiin ja kuuntelee itseään ihmetellen.

Tästä pääsinkin takaisin alkuperäiseen ajatukseen; olenko sittenkään niin itseriittoinen kuin luulin?

Työmiehen juhlaa

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä. 

 

Sanotaan, että itseään voi muuttaa, toista ei. Varmasti hyvä perusajatus suhdetoiminnasta. Olen alkanut miettimään, kuinka paikkansa pitävää tämä on? Aika monen kohdalla olen törmännyt harhakuvaan, että "kun nyt vähän aikaa tässä ollaan, niin kyllä tuo oppii tavoille". Käytetään erilaisia keinoja, niin keppiä kuin porkkanaakin toisen muokkaamiseksi. Ellei muuta, heitellään salaa toisen selän takana niitä rikkinäisiä, kulahtaneita paitoja roskiin. Kun ne vaan ovat niin hirveitä. Ja vielä oranssin värisiä!

Nuorena, aivan pentuna vasta, muistan muokanneeni itseäni pukeutumistyyliä myöten miehen mukaan. Vaihdoin pitkät helmani farkkuihin, vaikken ole koskaan housuissa viihtynytkään. Pidin piilolinssejä tuntitolkulla silmissä, koska mielestäni silmälaseissa näytin tyhmältä. Nuoruuden minäni teki kaikkea pöljää vain toista miellyttääkseen.  Ex-puolisoni yritti jopa saada minua värjäämään hiuksiani tietyllä värillä, koska hänen edellisellä tyttöystävällään oli ollut sen väriset hiukset. Siihen en sentään suostunut.

Aikuisena naisena taistelen edelleen miettien, miten paljon pitää miestä miellyttää. Vaikka olen vahva ja tiedän mitä haluan, en silti aina osaa sanoa sitä tarpeeksi painokkaasti. Naisen elämä on haastavaa, sillä ulkoapäin luodut oletukset määrittelevät osaltaan naisen asemaa. Saako nainen sanoa mielipiteensä ääneen, vai lyödäänkö otsaan leima hankalasta ihmisestä? Saako nainen kieltäytyä, on sitten kyse kahvinkaatamisesta tai seksistä?

Uuden suhteen alussa on helppoa olla tarkkaileva ja tutkaileva toisen suhteen. Kumpikin osapuoli tasoittaa sanomisiaan, eikä halua tietoisesti provosoida toista. Hetken tuntemisen jälkeen karisee turha vieraskoreus, ja todellinen minä paljastuu. Jonkun aikaa sitten tapasin ohimennen herrashenkilön, jonka mukaan olen särmikäs. Jäin miettimään, oliko se hyvä vai huono juttu? Jos se nyt tuntuu hyvältä, entäpä kahden kuukauden kuluttua. Ehkei enää.

Kaunis ajatus siitä, että sanat eivät kerro kaikkea ja teot puhuvat puolestaan on totta. Jonkin ajan kuluttua teot saattavat kertoa hyvinkin paljon. Tai tekemättömyys. Suhteen alussa toinen on ollut kovasti avulias ja halunnut miellyttää. Alkuhuuman karistessa tämä tekeminen loppuu, ei pysy enää porakone kädessä eikä kanneta ruusuja tuliaisena. Totuus onkin siinä, että toista pidetään itsestäänselvyytenä. Seksi on saunan jälkeen lauantaista, ilman panostamista, ja sen päälle nukahdetaan kylkeä kääntäen.

Isäni eli äitini kanssa vuosikausia. Pari vuotta ennen kuolemaansa hän sai kakaistua suustaan, että inhoaa vihreää väriä. Se tuli meille tyttärille yllätyksenä, sillä isälle oli aina kautta vuosien ostettu lahjat vihreänä; oli kyse sitten kupista, kiposta tai porakoneesta. Ehkä sillä ei ollut väliä, mistä isä piti. Oliko kukaan häneltä koskaan mitään kysynyt, tai jos oli, oliko kuunnellut?

Ei koskaan voi tietää huomisesta. Entä jos tänään onkin viimeinen päivä yhdessä. Miten sen haluaisit viettää? Antaen kaikkesi, välittäen, kertoen rakastavasi ihan oikeilla sanoilla? Niin että toinen sen muistaa, tietää ja kokee sydämessään, vai toisella kädellä huitaisten, "kyllä sä tiedät"-asenteella. Miten voi olettaa toisen olevan läsnä, ellei itse ole. Työ ja elämä yleensä ottaen vie kaiken ajan jos siihen suostuu ja ajattelee, että tämä riittää. Itse ajattelen, että jokaisen päivän pitäisi olla juhlaa, ellei joulu, niin ainakin vappu. Työmiehen juhlaa; työtä tehden ja toiselle rakkauden näyttäen. Ei koskaan voi huomisesta tietää.

En aio toista muuttaa. Siedän leivänmurut työpöydällä ja ymmärtämättömyyden naisen ajatuksiin aina paikka paikoin. Yritän selittää asioita niiden oikeilla nimillä, enkä luule toisen lukevan ajatuksiani. Yritän itsekin ymmärtää, etten minäkään pysty näkemään toisen pään sisään, vaikka se välillä siltä tuntuukin. Käsitän, että sana ikävä voi tarkoittaa samaa kuin rakkaus.

Huolimatta kaikesta tiedän itse muuttuvani vielä. Vaihdan hiusteni väriä, lihon tai laihdun, muutan mieltäni asioista. Mutta tänään teen asioita itseni vuoksi, huomioiden muut. En muutu toisten tähden tai kenenkään pyynnöstä. Olen itseni. Toivon sen riittävän. Jos tarvitaan keppiä tai porkkanaa, yritän rajoittaa niiden käytön itseeni.

Vuoden tietäjä

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä. 

Loppiaisena kirkossa puhutaan tietäjistä, jotka matkasivat katsomaan uutta kuningasta lahjoineen. Rupesin pyörittämään päässäni sitä, kuinka tietäjiä tituleerattiin viisaiksi miehiksi. He kulkivat pitkän matkan, löysivät etsimänsä tallista ja tiesivät vaatimattoman ympäristön peittävän alleen mahtavan lahjan maailmalle.

Tietäjä, viisas mies. Ketä nykyään voi kutsua tällä nimellä?

Lapsena katsoin aikuisia ylöspäin, ja moni aikuinen näytti viisaalta ja tietäväiseltä. Melkein jokaiseen kysymykseen sai vastauksen, vaikka myöhemmin elämässä selvisi, että vastaukset olivat juuri sen aikuisen vastauksia keneltä sattui kysymään; eivät välttämättä ollenkaan totuuksia, tai edes kovin viisaita vastauksiakaan.

Koulussa opettajat opettivat asioita, mistä myöhemmin on osa jopa todistettu vääräksi. Äidiltä opittu "rasvaa palohaavan päälle" ei ole lainkaan oikea tapa toimia, minkä opin ensiapukursseilla koulussa. Oman järjen kasvaminen ja sen aktiivinen käyttö on opettanut kyseenalaistamaan ja miettimään lapsuudessa opittuja asioita. Samoin olen ymmärtänyt sen tosiseikan, että omista lapsistani luultavasti tulee paljon viisaampia kuin mitä itse olen; jos he malttavat ottaa opikseen ympäröivän maailman opit.

Tuntemani nuoret ovat näyttäneet toteen sen, että tietyssä iässä viisaus otetaan vastaan kaveriporukalta. Vastauksia ei pyydetä vanhemmilta eikä aikuisten sanaan välttämättä luoteta. Joku kavereista tietää aina paremmin ja osaa neuvoa tilanteessa kuin tilanteessa. Vasta kun ollaan korvia myöten nesteessä, voidaan tulla muina miehinä kysymään mitä äiti olikaan neuvonut asiaan liittyen? Kun ikää karttuu, ymmärretään vanhemman tuen tärkeys ja osataan kääntyä oikeissa asioissa äidin puoleen.

Poliittiset vaikuttajat, viisaitten eliitti, jonka pitäisi huolehtia maan asioista ja kansalaisten eduista. Tekisi mieli kysyä, että miten menee noin niinkun omasta mielestä? Joka toinen päivä saa olla lukemassa lehtien sivuilta tyhmääkin tyhmempiä kannanottoja, mitä on joku kansan valitsema suustaan päästänyt. Toki voidaan miettiä, oliko muna vai kana ensin, ja mikä vastuu on kansalaisilla itsellään valintoja tehdessään? Kansa menee mukaan vaalien alla kaikkeen huuhaa-propagandaan ja myöhemmin ihmetellään kun jytkystä tulikin prutku.

Onko maailma hukkumassa omaan itsekkyyteensä ja omanapaisuuteensa? Voiko vielä olla paluuta tietäjien löytämään vaatimattomuuteen ja siitä kumpuavaan viisauteen? Olen työskennellyt erilaisista taustoista tulleiden ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten parissa. Kaikkein viisaimpia ja eniten elämäntotuuksia minulle opettaneita ovat olleet ne, jotka ovat kokeneet kovia elämässään ja elämästä nöyrtyneet. Ei tietäjä aina ole se suurimmalla äänellä huutaja tai korkeinta palkkaa nostava. Tänään, ihan niinkuin kullan ja mirhamin aikaan, olisi syytä avata silmiä näkemään mitä maailma tarvitsee.