Nuoruuden ihastuminen

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä. 

Onni

Mitä onni on? Nuorena naimisiin ja yhteistä taivalta läpi Prisman parkkihallin vielä keski-iässä. Kumpikin on kasvanut; ei enää lapsenpyöreyttä poskissa, tilalla perjantaioluen jäljet vatsan kummussa. Vaimolla heltta kaulan alla heiluen nalkutuksen tahtiin. Haaveet haaveiltu.Tulevaisuus suoraa viivaa kuin edesmenneiden vanhempien sydänkäyrät. Parisuhteen perustana se, että toinen on tyytyväinen ja toinen antaa periksi kotirauhan vuoksi. Häviää ja haipuu olemattomiin, kunnes ei erotu tapetista. Paitsi hitusen siitä hirveästä vaaleanpunaisenkukikkaasta, jonka rouva valitsi. Ja kastroi puolisonsa sen valitessaan henkisesti kuin kotikissan.


Jouduin sivustaseuraajaksi nuorelle parille, jotka muuttivat yhteen todella lyhyen tuntemisen jälkeen. Nuoret olivat muuttaessaan lähes lapsia vasta. Asunto järjestyi kuin ihmeen kaupalla vasta tutustuneille. Alussa vanhemmat pitivät yhteyttä heidän asioissaan, ihan varmuuden vuoksi. Yksi vanhemmista oli aktiivisin, hänellä oli tietotaitoa ja mahdollisuus olla nuorten apuna heidän asioissaan. Aika pian rupesi ilmenemään ongelmia pariskunnan toisella osapuolella. Siinä vaiheessa myös hänen vanhempansa kertoi nuorella olleista aiemmista haasteista elämässään ja terveydentilassaan.

Hetken päästä pariskunta erosi. Nuori, jolla oli ollut haasteita, olikin hamstarannut asuntoon ruokaa ja piilotellut sitä siinä määrin, että asuntoon piti järjestää raivaussiivous sekä tuholaistorjunta. Toinen nuorista oli tässä vaiheessa asustellut tulevan eron vuoksi jo parisen kuukautta vanhemmillaan, eikä ollut tietoinen asunnossa jylläävästä ötökkäinvaasiosta. Tämä nuori oli ottanut yhteyttä vanhempaansa apua pyytäen siinä vaiheessa, kun oli jo vakavasti masentunut asuttuaan toisen mielenterveysongelmista kärsineen kanssa, jota oli yrittänyt kantaa läpi arjen.

Nuoret ihmiset. Ihania naiviudessaan ja uskossa tulevaisuuteen. Tapaavat, tutustuvat, rakastuvat. Miten kukaan voi siinä vaiheessa oikeasti edes tietää toisesta mitään, saatikka elämästä yleensä? Elämän yksi isoimmista päätöksistä tehdään sillä vähäisellä tietämyksellä kun siinä vaiheessa on. Niin. Jos ihmisillä olisi se tietämys mitä myöhemmässä elämänvaiheessa on.. Olisiko elämä jatkunut maapallolla?

Pitäisikö nykynuorille antaa neuvo, että selvittävät toisen osapuolen sairaustaustan ja sukuhistorian ennen hynttyiden yhteen lyömistä. Pahimmassa tapauksessa voi edessä muuten häämöttää rooli omaishoitajana loppuiän.  Samoin olisi tärkeää keskustelun käymisestä molempien elämänarvoista ja lasten lukumäärästä. Jos vastarakastuneena ei tätä tee, voi elämä olla jatkuvaa kompromissia päivästä toiseen. Ellei ole uskallusta vaan lähteä ja kiittää kaikesta siihen astisesta.

Vaikka kaikki olisikin ok tai edes sinne päin, onko nuoruudenrakkaus pysyvää? Miten sitä voi rakastaa samaa ihmistä koko ikänsä, vai voiko? Nykyään kun ei vaihtoehtona ole ainoastaan naimisiinmeno tai vanhaksi piiaksi jääminen. Enää ei puhuta susipareista, jos pariskunta asuu yhdessä ilman papin aamenta. Ihmisillä on valinnanvapaus elämänsä suunnan suhteen. Pitäisi huomioida omat resurssinsa, ettei itse kaadu toisen taakkojen vuoksi. Ajatuksena ehkäpä se, että meillä kaikilla on vain yksi elämä elettävänä. Ellei sitten usko jälleensyntymiseen.

Stressipisteet

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä. 

Päin persettä

Päivä on mennyt ihan perseelleen. Aamulla maito on loppu ja leipä palaa paahtimeen. Kuka helvetti sen on taas säätänyt liian kovalle? Postimies kantaa kirjekuoren, mikä tietää uutta konkurssia vanhan päälle. Äiti soittaa kertoen kuinka näytän lihavalta ja kysyy, kannattaisiko minun hankkia kokovartalopeili? Kun suutun hänelle kuulen olevani kohtuuton. Lapsi kiukuttelee ja juoksee ulos ovet paukkuen. Mietin, miksi ihmeessä halusinkaan hänet? Vihdoin tulee ilta ja huokaisen helpoituksesta. Painan pääni tyynyyn. Sängyn alta leijuu karmea paskan haju. Koira pieree. 

Miten joku ihminen kestää elämän kolhuja paremmin kuin toinen? Kuinka toinen voi selvitä sellaisista asioista, mistä toinen kaatuu elontiellä? Voiko positiivinen ajattelu ja yleinen elämänasenne selittää selviämistä?

Tunnen ihmisen, jolla tiedän olleen paljon haasteita elämässään. Hän kamppailee monen asian kanssa tänäänkin. Silti hänen läsnäolonsa huoneessa tuo ympärille iloa. Hänestä hehkuu sisäistä rauhaa ja onnellisuudeksikin sen voisi tulkita. Työpaikalla hän ei tuskaile paperipinojen kanssa tai huokaile, miten raskasta on. Hän hoitaa työnsä mukisematta. Hän myös muistaa kehua muita ohimennen.

Maailman positiivisimman ihmisen vastapainoksi olen tavannut myös sellaisen ihmisen, jonka asenne elämään ja kaikkeen ympärillä olevaanon aina negatiivinen. Hänen perusilmeensä on naama lurpsallaan, ja kaikesta löytyy miinuspuoli. Epäilen, ettei hänelle ikinä mikään tule olemaan mukavaa. Jos perusasenne mättää, on ihan sama, mitä muut ympärilläolijat tekevät. Perseellään on silti.

Olen tutustunut ns. stressipisteisiin (Holmesin ja Rahen mukaan). Ihmiselämän eri tapahtumia on pisteytetty niiden stressaavuuden mukaan. Stressitilanteessa ihminen voi sairastuu hetkellisesti tai mieli voi järkkyä pysyvämminkin. Ensialkuun pisteytystä luettiin niin, että 300 pistettä tarkoitti ihmisen vakavan sairastumisen riskiä. Myöhemmin on pisteistä luovuttu, sillä ihmisen kestokyvyn on huomattu olevan jokaisella erilainen. Kestokykyyn vaikuttaa ihmisen luonne ja temperamentti.

Omat stressipisteeni viimeisten vuosien aikana olisivat indikoineet vakavaa sairastumista, mitä ei ole ollut (kovin näkyvästi lienee) nähtävillä;) Positiivinen asenteeni, usko tulevaisuuteen  ja huumorintajuni ovat ollut minulla pelastava tekijä stressin ja muutosten keskellä.

Usein ihmisillä on myös joku mielekäs tekeminen, mikä pitää heidät kasassa huonojen aikojen keskellä. Toisilla tämä voi olla on liikunta, toisilla joku luova toiminta, joku kasvattaa orkideoja. Onko tekeminen ja itsensä haastaminen liikkeelle mielenterveydelle se jokin? Voiko jollekin ihmiselle mielenterveyden eheänä pitämisen perusta olla jotain hyvinkin pientä, ehkä jopa maksutonta toimintaa? Jotain mikä on toiselle ihmiselle täysin merkityksetöntä. Meistä jokainen määrittelee oman onnensa mittarit loppupeleissä..

Aina ei mene ihan kun Strömsössä. Tässä maailman parhaan mutsin tekemää hilloa. Nam!

Työssäopittua

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä.

Mies naisen alaisuudessa. Mitä ihmettä siinä on nykypäivänä? Yhteiskunnan tasolla olemme vieläkin siinä tilanteessa, että naisen euro on pienempi kuin miehen euro. Miksi mies hyväksyisi naista pomokseen? Ajattelin ensin, että teen turhaan tästä sukupuolikysymystä, mutta huomaan olevani oikeilla jäljillä. Jännitteet eivät johdu ainoastaan henkilökemioista, kyllä sukupuolirooleillakin on asiassa tekemistä.

Olin vuosia sitten esimiehenä työyhteisössä, missä alaisina oli pelkkiä naisia. Ongelmaksi muodostui silloin se, että minä muita nuorempana nousin esimieheksi. Auktoriteettiani kyseenalaistettiin ikäni vuoksi, ei siksi, että olisin tehnyt työni huonosti. Siitä työrupeamasta opin paljon. Varsinkin sen, ettei pidä huolestua henkilökohtaisista hyökkäyksistä itseään vastaan. Aina on joku, joka ei pidä sinusta. Usein taustalla on pelkoa ja jopa kateutta sekä muutosvastarintaa koetaan aina uuden edessä. Kyse hyvin harvoin on oikeasti sinusta, kunhan teet työsi reilusti ja tasapuolisesti.Kyse on ennemminkin vastapuolen omista motiiveista ja puutteista käsitellä omia tunteitaan; ovat ne hänen kohdallaan mitä lie.

Myöhemmin työelämässä olen joutunut seuraamaan tilannetta, missä miespuolinen henkilö ei osaa olla naisen johdettavana. Se näkyy monella eri tavoin, ja on häiritsevää työtiimin sisällä. Nuorempi henkilö antaa neuvoja esimiehelleen, ja puhuu jopa alatyyliseen, ylimieliseen sävyyn.

Toinen puolestaan yrittää käyttää valtaansa naisia kohtaan, ja kertoo "rehellisesti" uudelle työntekijälle, ettei tämä ole haluttu työpaikalla. Kyse on vallan käytöstä toista ihmistä kohtaan eikä kyse ole muusta kuin moukkamaisesta käytöksestä, henkisestä väkivallasta ja oman aseman väärinkäytöstä. Osittain tämän tyyppisen käytöksen voi selittää työpaikan sisällä vallitseva työkulttuuri ja hierarkia.

Vallankäyttäjä on tottunut omaan asemaansa työpaikalla, peläten sen puolesta. Työpaikalla vallitsevan vääristyneen työkulttuurin seurauksena tämä vallankäyttäjä on voinut käyttäytyä tietyn kaavan mukaan. Uuden työntekijän tullessa työyhteisöön heiluttamaan vallitsevia käytäntöjä, voi kyseinen diktaattori kokea pelkoa asemansa puolesta. Jo saavutetut eduthan on voitava pitää. Entä jos uusi työntekijä kyseenlaistaa tai ei allekirjoita joitain vallitsevia työtapoja. Hänet koetaan uhaksi, josta on päästävä eroon. Entä jos vallankäyttäjän tekemisissä on jotain eettisesti kyseenalaista, mitä ei ole sisältä käsin havaittu? Uusi työntekijä osaa kysellä ja kyseenalaistaa, ja tästä vallankäyttäjä ei pidä. Entä jos vallankäyttäjä paljastuu huijariksi? Hän ei olekaan niin taitava kuin on antanut ymmärtää, ja hänen saavutuksensa ovatkin muiden aikaansaamia. 

Yksi vallankäyttöön altistava tekijä työpaikalla on väkivalta. Jos työskennellään työyhteisössä, missä joudutaan väkisin väkivallan tai sen uhan kanssa kosketuksiin, vaikuttaa tämä työntekijöihin vääjäämättä. Väkivalta siirtyy huomaamatta työntekijän käytökseen, joko henkisenä väkivaltana (työpaikkakiusaaminen) tai vallankäyttönä toisia työntekijöitä ja/tai asiakkaita kohtaan, ellei jatkuvasti käy keskustelua itsensä kanssa ja tarkkaile omaa toimintaansa objektiivisesti.

Työelämässä nähtävillä on myös tytöttelyä, mitä en voi sietää miehiltä. Mikä vanhakantainen neanderthalinen ajattelu miehiä vaivaa? Eikö naisen äly ja kyky tehdä työtä tasapuolisesti ja ammattitaitoisesti näy ulkokuoren läpi? Eihän sille kai mitään voi, ettei näytä pittbullilta, vaan ihan ihmiseltä.

Onko miehinen itsetunto kateissa nykypäivänä? Miehiltä vaaditaan sekä selkärankaa ja miehistä olemusta kuin myös naisellista näkökulmaa ja osallistumista perheen jokapäiväiseen elämään.  Onko suhtautuminen ja asennoituminen ympäristön paineisiin vaikeaa ja hämmentävää? Voi toki olla, mutta minäpä sanon siihen "kyynel"! Nainen on kautta aikojen joutunut mukauttamaan itseään ja käytöstään ulkoisten paineiden muuttuessa. Nainen on joutunut kamppailemaan asemastaan ja silti kummasti pärjännyt aina, muuttunut ja mukautunut, hoitanut perheensä ja työnsä. Nyt naisen ollessa työelämässä on hänen taas kamppailtava asemastaan. Näin ei pitäisi olla, sillä jokainen ihminen, nainen tai mies, selvittää tiensä asemaansa niillä avuilla mitä siihen vaaditaan. Sen jälkeen näytöt puhuvat puolestaan. Siinä ei pitäisi enää vaikuttaa sukupuoli millään lailla.

Yhdessä olemme enemmän

Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä. 

Tämä on kertomus kolmesta naisesta. He ovat kaikki hyvin erilaisia, mutta heitä yhdistää yksi asia: aito ystävyys. Heidän ollessaan koolla on heillä keskenään huisin hauskaa. He nauravat ja elekieli oli kuin italialaisesta elokuvasta. Heillä on keskinäistä huumoria kanssakäymisessään ja kokemusta elämästä roppakaupalla.

Tavatessaan kaksi kehuu kolmannen onnistunutta laihdutusta, miettivät millä itsekin saisivat kiloja tippumaan ja ovat selkeästi iloisia toisen puolesta. He naureskelevat miettien, miltä itse kukin näyttäisi totaalisen muodonmuutoksen jälkeen, jos joku ulkopuolinen sen saisi toteuttaa. Jokaisella kun on oma tyylinsä mikä kuvaa henkilöä, mitä on ventovieraan vaikea hahmottaa. Yksi kuvaa itseään mummomaiseksi, vaikkei hän sitä olekaan. Ehkä hän itse sekoittaa mukavanoloisen pukeutumisen mummomaiseen? Toinen väittää olevansa poikamainen, vaikka silmiini hän on trendikäs. Kolmas  taitaa olla varsinainen kameleontti, koska kertoo pukeutuvansa joka aamu fiiliksensä mukaan, välillä on päällä maastokuviota, välillä korkokenkää ja kynähametta:)

Tavatessa he käyvät läpi työkuvioitaan ja luonnollisesti sen jälkeen siirtyvät  lapsiin. Yksi kertoo lapsensa saaneen juuri asunnon ("ihanaa, tosi hienoa!"), toinen kertoo lapsensa vasta miettivän asunnon etsimistä itselleen. Kolmas antaa neuvoja, sillä hänellä ovat lapset jo muuttaneet ja hän vaan "nauttii elämästään". Viisaasti he toteavat, etteivät voi elää lastensa puolesta elämää. Omat virheet ja pään hakkaaminen seinään on jokaisen lapsen itse kohdallaan kokeiltava.

Hauskinta heidän keskusteluissaan on välittömyys, mikä näkyy kauas. He naljailevat toisilleen hauskalla tavalla, mistä voi lukea, että he ovat hyviä ystäviä keskenään. Silloin voikin heittää vitsiä toisen myöhästymisestä, ouzon maistelusta tai miesmausta.

Heillä on tapana leikkimielisesti kilpailla siitä, kellä menee sillä hetkellä huonoiten. Kuka vetää pidemmän korren tänään? He kertovat vuorotellen sen hetkisestä tilanteestaan, liittyen miehiin, lapsiin ja työhönsä, ja he yhdessä päättävät voittajan pidemmän korren vetäjäksi. He miettivät yhdessä, että "ajatelkaa, jos me oikeesti kirjotettais facebookiin totuus, mitä ihmiset ajattelis!" He heittelevät kuviteltuja facebook-päivityksiä, ja nauravat niille. "Lapseni ajoi mopolla poliisia karkuun ja päräytti päin betonipossua. Ei hätää, possulle ei käynyt kuinkaan!" tai "poikani aloitti kolmannen koulunsa peruskoulun jälkeen. Lopetti sen päivän kuluttua, mutta onneksi hän pääsee nyt jo työttömyyskortistoon ikänsä puolesta ja sossustakin saa rahaa. Äiti on niin iloinen".  Mikä totuuden lähde..

Juuri pari kuukautta sitten facebook täyttyi kuvilla valmistujaisjuhlista, äidit kilpailivat päivityksissään lastensa todistusarvosanoilla ja sillä, kuka on päässyt mihinkin kouluun jatko-opiskelemaan. Luultavasti olen itsekin syyllistynyt samaan joskus. Nykyään saatan ajatella vähän eri tavalla, kun olen nähnyt elämää muultakin kantilta. Osaan erottaa, mikä on lasteni aikaansaannosta, mikä omaani.

Ihailtavaa ja todellista sisaruutta osoittaa se, etteivät he puhu pahaa toisistaan. Kun yksi lähtee pois huoneesta, ei hänen selkänsä takana ala loan heittäminen, päin vastoin. Kaksi muuta katsovat kolmannen perään, ja toinen toteaa, että "onpa tolla hiukset pitkät, kauheesti kasvanut". Jokaisen saavutus tai ilonaihe otetaan vastaan ilman kateuden siementä, ja toivotaan toiselle pelkkää hyvää.

Yksi on löytänyt prinssinsä, toinen vielä etsii ja kolmas... Hän on seurustellut usean vuoden ajan. Miehen kanssa, joka ei kykene sitoutumaan. Aina on uusi tekosyy, tai pussillinen vanhoja. Nyt nainen avautuu ystävilleen kertoen olevansa kypsä tilanteeseensa. Hän olisi valmis kunnon suhteeseen, ehkä jopa asumaan toisen kanssa. Hän kertoo nauraen omalle hölmöydelleen, että on ostanut hääpuvun kirpputorilta itselleen jo kolme vuotta sitten. Toki puku on nyt jo liian pieni, mitä lie tapahtunut sille kaapissa? Sama mitä suhteelle, kutistunut ahtaaksi?

Ystävät tietävät tilanteesta, ja toteavat ratkaisuksi, että järjestetään ulkoiluilta ja vapaan prinssin etsintäoperaatio. He miettivät tekevänsä ravintolapöytään pahvista kartionmallisen flaijerin, mihin kirjoittavat: "hakusessa prinssi Uljas; vapaa, rikas, mieluusti hyvä hevosvoimien kanssa". Hihitellen naiset suunnittelevat operaatiotaan ja kiillottavat taikasauvojaan... Flora, Fauna ja Ilomieli.