Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä.
Äiti-ihmiseltä odotetaan mahdottomia. Aina on odotettu, kautta historian. Ihan sama, millainen hunsvotti on ukkona ollut, on äidin odotettu hoitavan lapset, kodin ja itsensä. Ulospäin ei ole saanut näyttää nyreää naamaa, vaikka siinä olisi mustelmia tai jälkiä nukkumattomista öistä.
Sodan jälkeisessä maailmassa niitäkin oli, sillä miehet olivat nähneet ja kokeneet, ja mihin muuhun kauhukuvat purettiin, ellei perheeseen. Harva nainen uskalsi silloiseen aikaan olla rohkea ja erota, paitsi mummoni. Hän jäi yksin hoitamaan lasta, mutta joutui tekemään montaa työtä saadakseen rahat riittämään. Sukumme naiset ovat ulospäin kovia. Meitä ei pienet tuulet heilauta, eikä tunteet ohjaile.
Olen opettanut lapsiani parhaalla mahdollisella tavalla: kuinka kiitetään, annetaan paikka vanhemmille ihmisille ja pidetään ovea auki, otetaan hattu päästä ruokapöydässä ja pyydetään anteeksi, kun loukkaa toista. Yhtä asiaa en ole opettanut. En ole näyttänyt tunteitani, miten sattuu, kun joku loukkaa. Miten itkettää, kun joku tönii. Kuinka vaikeaa on, jos rahaa on liian vähän ja se ahdistaa todella paljon. Kuinka paljon merkitsisi, että joku rakastaa oikeasti MINUA, ja sanoo sen, ehkä halaa.
Olen opettanut selviytymään ja olemaan kivikasvo, tunteeton. Siksi minulle on voinut sanoa mitä vaan. Minun vastaanottoni on ollut auki 24/7, eikä kukaan ole ehkä pysähtynyt ajattelemaan, että minäkin voin olla väsynyt. Se on suurin virheeni äitinä. Mietin myös, olenko antanut kaikkivoipaisuusoletuksen perinnöksi lapsilleni?
Omalla esimerkillä on vaikutusta. Olen pystynyt yksinhuoltajana kasvattamaan lapseni kunnon ihmisiksi. Samalla olen itse opiskellut ja tehnyt työtä, vaikkakin se on ollut haastavaa. Kuinka haastavaa, sitä en ole näyttänyt ulospäin. Ulospäin on näkynyt juhlat, missä tarjotaan suklaakakkua ja skumppaa.
Yhtenä päivänä pimahdin. Asiasta, mikä oli tarkoitettu vitsiksi. Enkä loppupeleissä voi kuin katsoa peiliin. Joskus ei vaan jaksa. Seuraavana päivänä kaikki oli taas hyvin, ja itseäni hävetti. Miksi piti hermostua?
Eilen oli äitienpäivä💝
Osa lapsista, ja karvainen lapsenlapsi, kävivät kyläilemässä. Puhuttiin muun muassa siitä, miten meillä on menty kouluun tai töihin vaikka pää kainalossa, ei ole saanut tai voinut olla kipeänä. Luonnollisesti tämä ek. eli ennen koronaa. Totesin tähän keskusteluun, että en ole varmaan näin lapsille sanonut, mutta omalla esimerkilläni näyttänyt mallia.
Illalla löysin facea selaillessani MeNaiset-lehden testin, missä sai vastailla kysymyksiin ja vastausten perusteella sai äidistä profiilin. Kolme neljästä lapsestani teki testin, ja kaikki saivat erilaisen vastauksen. Toisaalta ei lainkaan ihmetytä, sillä onhan minulla erilainen suhde jokaiseen.
Vanhimman, tyttäreni kanssa, on jo ehditty elää kaikenlaisia elämiä; eletty hetki kaksinkin, ja nyt hän on jo oikeasti aikuinen. Nuorin pojista kokee, että edelleen nalkutan, kun kyselen ja muistuttelen asioista. En vaan voi mitään itselleni, teen samaa kaikille; saatan kysyä kavereiltakin, että ovatko muistaneet käydä veskissä? Keskimmäinen pojista asui hetken kanssamme, ja meillä oli oikeasti kivaa yhdessä. Saatiin jutella ja oleskella, ja mielelläni kuuntelin hänen mielipiteitään yhteiskunnallisista asioista sekä kävin keskustelua päivittäin tärkeistäkin asioista erittäin fiksuksi kasvaneen nuoren miehen kanssa.
Mutta testien tuloksiin: Lasteni vastausten perusteella olen cool mom, semmoinen, jonka luokse ovat tervetulleita kaikki - niin lapset kuin ystävätkin. Minulle voi puhua kaikista asioista ja kannustan olemaan oma itsensä sekä tavoittelemaan unelmiaan. Otan ihmisten tunteet huomioon ja annan lasten itsenäistyä. Olen myös täydellinen, pullantuoksuinen äiti. Toisaalta myös fiksu uranainen, joka on perfektionisti, mutta hauska. Joka kyllä nalkuttaa joskus.
Lapset alleviivasivat nämä, ja pullantuoksua meillä oli silloin joskus aikoinaan liiaksikin. Nykyään mieluimmin tilaillaan tai ostetaan - koska äiti tosiaan on uranainen.. Huonona puolenani nostettiin esiin paikoittainen nolous viinin juonnin yhteydessä, mutta en itse alleviivaa sitä lainkaan. Olenhan hauska, ja hauskemmaksi tulen, mitä enemmän lasin pinta hupenee:) Nalkuttaminen ei ole nalkuttamista, vaan sitä huolehtimista: "onhan sulla avaimet, muistitko maksaa sen laskun", jne.
Hauska testi ja rönsyilevää keskustelua syntyi sen ansiosta. Hetkittäisistä synkistä ajatuksista ja omasta puutteellisuuden tunteestakin huolimatta voi taas huomata, että hyvin sitä on tullut vedettyä kelkkaa nämä vuodet. Hyviä lapsia minulla on, kaikki omat ja matkaan tarttuneet. Enkä minäkään taida niin paska mutsi olla, mitä joskus kuvittelen...
Mustan lesken juhlista eli 50-v. päiviltä omia ja "adoptoituja" lapsiani
