lauantai 31. elokuuta 2019

Käytösmalleja






Ohjeita blogieni lukemiseen:

Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä. 





Huomaan joskus jääväni suu ammolleen ihmettelemään asioita. Tällä kertaa kiittelin mielessäni sitä, ettei kärpäsiä ole vielä tämän kesän aikana näkynyt. Olen aikuinen, siskoni on aikuinen, mutta edelleen perheessämme vallitsee vanhat, lapsuudessamme käytössä olleet käytösmallit. Isosisko on aina isosisko.


Vanhempien tehtävä on ohjata lapsia toivotun mukaiseen käytökseen. Lasten kinastellessa ja juostessa kielimään vanhemmille toisistaan on tärkeää juurikin se, miten lapsia tuetaan käytöksen suhteen. Osaako vanhempi tarkastella tilannetta objektiivisesti ja ohjata lapsia selvittämään asiaa itse, vai lähteekö vanhempi valitsemaan puolia sisarusten välillä?


Itse näkisin, että tietynlainen tasavertaisuus on hyväksi lasten kesken. Opetetaan jakamaan omistaan, annetaan lapsille tasapuolisesti aikaa ja tavaroita. Toisaalta on hyvä opettaa sekin, että joskus jollekin sisarukselle voidaan hankkia nyt jotain ja seuraavalla kerralla hankitaan puolestaan toiselle. Elämähän ei jaa kellekään meistä kultakolikoita tasapuolisesti, ja tämä opetus on parempi saada kotoa käsin. Pettymyksen kokemus, mikä on turvallisesti saatu. Valitettavaa on, ettei kaikissa perheissä ole resursseja pettymyksen siedon opettamiseen ja joissain perheissä lapset elävät pettymyksestä toiseen.

Olen törmännyt elämässä aikuisiin lapsiin, jotka vaativat oikeudenmukaisuutta, jäätelön leikkaamista viivottimen avulla tasapaksuihin osiin. Kiukuttelua, avointa ja huonosti peiteltyä, siitä väärästä epäoikeudenmukaisuudesta kun toinen saa jotain enemmän tai isompaa. Väkisinkin miettii, olisiko käytös erilaista, jos kotona olisi opetettu sietämään? Kerrottu, että huomenna voi olla sinun vuorosi jos käyttäydyt asiallisesti.

On myös aikuisia, joiden identiteetti on rakentunut harhakuvien varaan. Itsestä on luotu valheellinen kuva, kupla. Ihminen, josta kerrotaan tarinoita joiden todellisuusperä rapistuu pikkuhiljaa faktojen puuttuessa. On saatettu saavuttaa vaikka millaisia saavutuksia, oltu valloittamassa vuoren huippuja. Varmasti itse uskotaan omaan erinomaisuuteen, sillä muutenhan olisi ihan normityyppi eikä se käy päinsä. Huutelen tässä vanhempien vastuun perään, sillä kuka muu voi puuttua ihmisen höpö höpö-juttuihin, kuin kaikkein läheisimmät? Itsetunnon kehittymisen kannalta on tärkeää kertoa lapselle, että hän on hyvä ja ihana, mutta valheellista totuutta ei voi lapsellekaan syöttää. Uskon, että siitä syntyy juuri oman erinomaisuutensa harhassa eläviä aikuisia.

Ainahan lapsilta ei voi sitä nättiäkään käytöstä vaatia ja missä muualla voi tunteitaan näyttää kuin omassa nelisnurkkasessaan. Perustaidot ne kuitenkin on syytä opettaa. Törmäsin tässä vähän aikaa sitten siihen, että eräs ihminen ei lainkaan käsittänyt mitä tarkoittaa rajat ja rakkaus. Oletan, että hän koki rajat ilkeytenä lasta kohtaan eikä osannut nähdä sitä turvaa, mitä lapsi niistä sai. Sillä saihan lapsi pyyteetöntä rakkauttakin; halauksia, läsnäoloa, kohtaamista omana itsenään ja häntä kuuntelevan aikuisen aivan jokaisena viikonpäivänä.

Meidän pitäisi osata nähdä nenäämme pidemmälle, omien lapsuuden traumojen ohi. Katkaista sairaita sukupolvien kierteitä, myöntää oma keskeneräisyytemme ja nähdä tekemämme virheet. Peter Pan ja Tuhkimo ovat satuina viihdyttäviä, muttei kukaan lapsi halua oikeasti elää satumaailmassa loputtomiin. Kyseenalaista itseäsi, ole utelias, etsi tietoa, kysy neuvoa. Ja kuuntele lastasi, sillä kun hän sanoo sinua tyhmäksi, olet varmasti tehnyt jotain väärin.