Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä.
Päin persettä
Päivä on mennyt ihan perseelleen. Aamulla maito on loppu ja leipä palaa paahtimeen. Kuka helvetti sen on taas säätänyt liian kovalle? Postimies kantaa kirjekuoren, mikä tietää uutta konkurssia vanhan päälle. Äiti soittaa kertoen kuinka näytän lihavalta ja kysyy, kannattaisiko minun hankkia kokovartalopeili? Kun suutun hänelle kuulen olevani kohtuuton. Lapsi kiukuttelee ja juoksee ulos ovet paukkuen. Mietin, miksi ihmeessä halusinkaan hänet? Vihdoin tulee ilta ja huokaisen helpoituksesta. Painan pääni tyynyyn. Sängyn alta leijuu karmea paskan haju. Koira pieree.
Miten joku ihminen kestää elämän kolhuja paremmin kuin toinen? Kuinka toinen voi selvitä sellaisista asioista, mistä toinen kaatuu elontiellä? Voiko positiivinen ajattelu ja yleinen elämänasenne selittää selviämistä?
Tunnen ihmisen, jolla tiedän olleen paljon haasteita elämässään. Hän kamppailee monen asian kanssa tänäänkin. Silti hänen läsnäolonsa huoneessa tuo ympärille iloa. Hänestä hehkuu sisäistä rauhaa ja onnellisuudeksikin sen voisi tulkita. Työpaikalla hän ei tuskaile paperipinojen kanssa tai huokaile, miten raskasta on. Hän hoitaa työnsä mukisematta. Hän myös muistaa kehua muita ohimennen.
Maailman positiivisimman ihmisen vastapainoksi olen tavannut myös sellaisen ihmisen, jonka asenne elämään ja kaikkeen ympärillä olevaanon aina negatiivinen. Hänen perusilmeensä on naama lurpsallaan, ja kaikesta löytyy miinuspuoli. Epäilen, ettei hänelle ikinä mikään tule olemaan mukavaa. Jos perusasenne mättää, on ihan sama, mitä muut ympärilläolijat tekevät. Perseellään on silti.
Olen tutustunut ns. stressipisteisiin (Holmesin ja Rahen mukaan). Ihmiselämän eri tapahtumia on pisteytetty niiden stressaavuuden mukaan. Stressitilanteessa ihminen voi sairastuu hetkellisesti tai mieli voi järkkyä pysyvämminkin. Ensialkuun pisteytystä luettiin niin, että 300 pistettä tarkoitti ihmisen vakavan sairastumisen riskiä. Myöhemmin on pisteistä luovuttu, sillä ihmisen kestokyvyn on huomattu olevan jokaisella erilainen. Kestokykyyn vaikuttaa ihmisen luonne ja temperamentti.
Omat stressipisteeni viimeisten vuosien aikana olisivat indikoineet vakavaa sairastumista, mitä ei ole ollut (kovin näkyvästi lienee) nähtävillä;) Positiivinen asenteeni, usko tulevaisuuteen ja huumorintajuni ovat ollut minulla pelastava tekijä stressin ja muutosten keskellä.
Usein ihmisillä on myös joku mielekäs tekeminen, mikä pitää heidät kasassa huonojen aikojen keskellä. Toisilla tämä voi olla on liikunta, toisilla joku luova toiminta, joku kasvattaa orkideoja. Onko tekeminen ja itsensä haastaminen liikkeelle mielenterveydelle se jokin? Voiko jollekin ihmiselle mielenterveyden eheänä pitämisen perusta olla jotain hyvinkin pientä, ehkä jopa maksutonta toimintaa? Jotain mikä on toiselle ihmiselle täysin merkityksetöntä. Meistä jokainen määrittelee oman onnensa mittarit loppupeleissä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti