Ohjeita blogieni lukemiseen:
Tarinani ovat kirjoitettu
huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä
saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua.
Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä
ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En
siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku
kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa.
Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani
mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka
ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan
valitsemallani tiellä.
Kyllä on nykyään syrjähyppely helppoa.
Sovitaan treffejä älypuhelimilla, whatuppaillaan ja chattaillaan ihan vapaasti samalla kun toinen puolisko polkee kuntopyörällään olohuoneen toisella seinustalla napit korvilla katsellen tv:stä samalla nauhoitusta Temptation Islandista. Ennen vanhaan sitä piti lähteä kävelylle ja etsiä lähin puhelinkoppi tai työpäivän lomassa salaa työkavereilta soitella vanhalla veivattavalla, ihan omin pikku hikisin sormin pyöritellä salaista numeroa ja kuiskia puhelimeen.
Entäs kun pitää tavata? Sitä vaan huikataan toiselle, että kipasempa hakemassa Papas pizzasta purtavaa. Toinen on naama kiinni tv-ruudun kokoisessa puhelimessaan, katsellen Netflixistä työtoverin suosittelemaa elokuvaa "Rakkautta, rakkautta vaan", eikä havahdu edes oven käymiseen.
Mites ajatus siitä, että syrjähyppykaveri kupsahtaa seksin aikana? Ei hätää. Jäljelle jääneelle puolisolle kerrotaan, että eihän me oikeesti, kun tämä oli vaan tosi tv-sarjan harjoitukset tai Youtubeen meinattiin nauhoittaa sketsipätkää. Ja näin kävi. Jäi hetken kuuluisuus saamatta. Paitsi ettei ehkä kuitenkaan. Kyllä 7 Päivää saa vihiä jostain, ja hetki kuuluisuudessa on taattu.
Jos sattuu olemaan sitä kuppikuntaa, että jostain kumman syystä puolison edesottamukset kiinnostaa, niin nykyajan teknologia auttaa siinäkin kyllä. Eikun vakoiluohjelmaa vaan asentamaan puolison sähköpostiin ja gps- jäljitintä puhelimeen. Kyllä saa mustasukkainen tietää, kuka se Tatjana on, kenen luona ukko luuhaa vapaa-ajat. Väittää firman kirjanpitäjäksi, mutta onkin hieroja!
Teknologia tuo helpotusta elämään, mutta miten siihen pitäisi suhtautua? Seurustelu onkin Tinderin kautta tapahtuvaa ja parin viestin jälkeen voi ehdotella selänpesutouhuja ihmiselle, jota ei ole edes nähnyt.
Miten käy oikean, aktuaalisen seurustelun ja yhteisen ajanvieton. Jääkö koskettaminen, puhuminen face to face unholaan? Kaikki on liian helppoa, erillisiä pettämissivustojakin on kehitetty niille, joita ei kiinnosta seurustelu vaan pelkkä toiminta.
Vähän on ikävä vanhoja hyviä aikoja:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti