Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä.
Pienen ajan sisällä olen useamman kerran kuullut sanottavan minun muuttuneen. Riippuen sanojasta, olen ollut hyvilläni tai jäänyt miettimään, miten sanoja tarkoitti asian? Miten muuttumistoteamukset pitäisi ottaa vastaan? Onko muuttuminen hyvä vai huono asia? Ettei ole "sama kuin ennen, ja henkistä kehittymistä on tapahtunut". No, enää puuttuu rapsutus korvan takaa ja taputus persuksille.
Jos vakavasti puhutaan, niin tuppaahan ihminen muuttumaan ja henkisesti kasvamaan kokiessaan muutakin kuin ruususen elämää. Jollei sitä muuttuisi, olisi lie ameeban tasolla. Mikä siinä sitten toisen silmissä pelottaa, tai saa ääneen ihmettelemään? Onko taustalla menettämisen pelkoa? Muuttuessaan tuo minulle läheinen saattaakin muuttua niin paljon, etten minä enää kelpaakaan hänelle? Vai onko kyseessä muuttujan itsevarmuuden kasvu, ettei hänen tarvitse pyytää apua tai neuvoja kaikkeen, ja hän selvittää visaisimmatkin ongelmat itse. Enkö minä pidäkään hänestä tuommoisena? Toivoisinko vierelleni ihmistä, joka näyttää kauniilta ja hymyilee, ja on samaa mieltä kanssani kaikesta?
Monia kymmeniä kiloja laihduttaneet ovat kertoneet siitä, miten heihin suhtautuminen on aluksi kannustavaa. Kun he ovat päässeet tavoitepainoonsa ja ovat hoikkia, alkaa hokeminen, kuinka laihduttaja näyttää liian laihalta. Muiden ihmisten, ystävien ja tuttavien, on määriteltävä laihtunut ystävä uudelleen. Kuka hän on nyt? Laihtunut ihminen tekee samoin itsensä kanssa, tutustuu uuteen minään, löytää uusia puolia, itsevarmuutta ja muuttuu. Monelle olisi helpompi, kuin laihduttaja olisi sama vanha, pulska ihminen.
Työelämässä ihmisen muutos voi olla hämmentävää. Itse aloitin työni 1,5 vuotta sitten työpaikassa ja -alalla, mistä minulla ei ollut hajuakaan. Olin ensimmäiset kuukaudet töissä kuin Liisa Ihmemaassa. Tuntui, että pyörin ympyrää, välillä haukkasin kakusta liian ison palan, joinain päivinä pala oli sopiva. Nyt olen siinä vaiheessa, että osaan työni pääpiirteet ja koen olevani oma itseni työpaikallakin. Tämän voi tulkita muutokseksi. Olenkin itsevarma ja määrätietoinen. Jonkun mielestä pelkkä kusipää. Olen asiakkaille empaattisen ystävällinen. Toisen mielestä esittävä pelle. Joku näkee minut työtäni ja ihmisiä arvostavana työtoverina, jolla on voimakkaat mielipiteet.
Elämässäni on ollut paljon tapahtumia, mitkä ovat muokanneet minua täksi ihmiseksi, joka tänään olen. Monia vuosia olin pääasiallisesti äitinä lapsilleni. Helmikuussa keskimmäinen poikani muutti asumaan omilleen, ja jäimme nuorimman pojan kanssa kaksin asumaan. Tai kaksin ja kaksin, kun huushollissa juoksee ympyrää myös neljä kattimusta. Nyt iltoihini mahtuu muutakin ohjelmaa kuin pyykinpesua ja ruuanlaittoa. Olen laajentanut sosiaalista kanssakäymistä ihmisiin huomattavasti viime aikoina.
Kanssa-asujani istutti minut iltana eräänä keittiön pöydän ääreen käydäkseen kanssani vakavan keskustelun. "Sä et ole äiti tollanen, että sä käyt kaikkialla kokoajan. Tällanen peli ei vetele, sä olet erilainen äiti kun muut!" Näkyvä muutokseni sohvapottu-äidistä meneväksi mammaksi herättää hämmennystä. Viis muista äideistä, mutta tämän äidin tehtävä on pitää kotona tulta vireillä, jos joku nälkäisistä tepsuttajista sattuu apetta tarvitsemaan tai yösijaa majatalosta. Pojan huoli siitä, miten me kaksi uudessa tilanteessa selvitään, on herttaista. Jos äitikin vielä hölmöilee siihen päälle muuttumalla, niin onhan siinä nuorelle kestettävää..
Itsevarmuus ja hehku, mikä loistaa itsensä löytäneestä, voi nopeasti saada kateutta aikaan ympärillään. Samoin liiallinen iloisuus ja onnellisuus, yleinen positiivinen elämänasenne. Perussuomalainen synkkyys on valttia, ja naama norsuntötteröllä kulkeminen sallitaan ilman selityksiä. Mutta jos ja kun elämässä asiat ja asenne muuttuvat, niin siihen on ympäristön helppo reagoida. Miksi asioiden olisi oltava aina ennallaan? Eikö kehittyminen ja muuttuminen ole ihmisen tehtävä? Eihän maailmassa mikään olisi mennyt eteenpäin ilman muutosta, eläisimme vieläkin luolissa.
Mutta mitä tulee minuun, lupaan muuttua vielä tästäkin. Haastan sinutkin peliin mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti