Hyvät neuvot kalliit

Ystävät ja tuttavat tuntuvat aina tietävän, miten juuri sinun olisi parempi elää elämääsi. Omat luurangot kaapissa unohtuvat helposti siinä silmänräpäyksessä, kun pääsee miettimään ratkaisua toisen ongelmiin. "Eroa töistä, jätä se mies, sano lapselle, että on aika itsenäistyä, rupea lenkkeilemään".

Kuinka helppoa on neuvoa toista, kun neuvojen seurauksista ei tarvitse kantaa vastuuta. Ilmaan heitetty neuvo, millä ei ole sanojalle muuta kuin hyvä tarkoitus ja oletus siitä, että tietää toisen elämästä kaiken tarpeellisen. Teon toteuttajalle neuvolla saattaa olla kauaskantoiset merkitykset. Olen itse saanut elämässäni neuvoja, joiden tarkoitusperiä olen miettinyt pitkään vielä jälkikäteenkin. Kaikki neuvothan eivät ole annettu hyvällä tarkoituksella, joskus motiivina voi jotain muutakin. Valitettavan usein näkee ympärillä kuinka neuvominen voi olla holhoavaa, ylhäältä alaspäin tulevaa ohjetta, miten elämä pitäisi elää, vaikka se voisi olla rinnalla kulkevaa, rakentavaa mietintää toisen ehdoilla.

Avioeroni jälkeen eräs erikoisimmasta neuvoista mitä sain, oli entiseltä työtoveriltani. Hän sanoi, että minun kannattaisi mennä lähikapakkaan, ja etsiä sieltä itselleni mies. Näin asiayhteydestä irrotettuna tämä voi kuulostaa laimealta, mutta historiani tuntien ei neuvossa ollut järjen hiventäkään. En kaivannut elämääni lähikapakan "Penoja", ja suhtautumiseni alkoholiin on kaksipiippuinen. Voin itse nauttia lasillisen pari kertaa vuodessa, mutta saan henkisen hepulin kännisistä miehistä. Niitä on nähty ja kuultu ihan tarpeeseen.

Olen saanut myös hyviä neuvoja, sellaisia, mitä olen voinut harkita hyödyntäväni. Paras on ollut se, että häiriköivään entiseen puolisoon pidetään mahdollisimman vähän yhteyttä; minimoidaan kontaktit. Tämänkin suhteen tein itse päätöksen, miten käytän neuvoa, hyödyt ja haitat punniten.

Työssäni en voi antaa ihmisille valmiita ratkaisuja, pystyn kertomaan heille vaihtoehtoja. Voin kysyä heiltä, miten ihminen itse oli ajatellut ongelman hoitaa? Meillä jokaisella on omanlaisensa historia, ja jokainen rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Ei meille voi olla samanlaista ratkaisuakaan, edes samaan ongelmaan. Sen tähden kammoksunkin valmiita neuvoja. En myöskään katso olevani oikea ihminen asettumaan toisen yläpuolelle, enkä ottamaan vastuuta toisen ihmisen elämän valinnoista.

Äitinä neuvoja on pakko antaa lapsilleen, hehän kysyvät niitä aina, vaativat jopa. Itsekin myönnän pyytäneeni neuvoa äidiltäni viimeksi pari viikkoa sitten. Niin, vanhemmat kulkevat mukana neuvoineen, otimme me niistä vaarin tai ei. Vanhempien neuvojen tulisi olla niitä, mihin voi luottaa.Vaikeaa on se, miten ohjata lasta itse tekemään omia ratkaisujaan ilman sitä tunnetta, että häntä on ohjattu tai neuvottu tekemään niin. Tai jopa tekemään väärän ratkaisun. Hyvät neuvot kalliit, tai varsinaista nuorallatanssia ja joskus saattaa pudota korkealta. Kuka silloin korjaa katkenneet luut? Kenen kaappiin ne piilotetaan?