Olipa kerran, suuren kaupungin syrjäisessä osassa, työpaikka. Siellä työskentely oli kuin hölmöläisten valonkanto säkeillä torppaan. Yksi kantoi valoa sisään, ja muut ihmettelivät vieressä, taputellen itseään selkään ja kehuen omaa erinomaisuuttaan.
Itse työntekijät olivat kuin 7 kääpiötä, mutta tässä tarinassa kaikki ovat naisia, ja kaikkihan tietävät naiset. Työkavereina varsinaisia hyypiöitä. Esimiehenä heillä oli maailman pätevin ja kaunein nainen, varsinainen Pahatar, joka aloitti aamunsa peilin edessä kysellen: ketä kyykytän tänään?
Porukan Viisain oli ollut työssään jo pitkään, liian pitkään. Hän oli ystävällinen kaikille, niin asiakkaille kuin työtovereillekin. Hän auttoi töissä, ja vapaa-ajalla. Hän osasi niin paljon enemmän kuin moni muu. Se harmitti muita, että Viisas oli niin viisas, ja vielä niin ystävällinenkin. Onneksi ei sentään tyrmäävän kaunis. Se olisi ollut liikaa.
Jörö oli AMMATTILAINEN. Jos ei joku sitä tiennyt tai ymmärtänyt, Jörö kertoi sen hyvin pian. Hän oli ainakin sata kertaa pätevämpi kuin muut työntekijät, ja antoi muiden kuulla siitä. Hänen asenteensa oli täysin vinksallaan, muttei hän itse huomannut sitä, patsastellessaan oman egonsa valokeilassa. Ylenkatse asiakkaita ja työkavereita kohtaan oli kuin sappinestettä.
Ilopillerinä porukalla oli Lystikäs, joka oli aina hyvällä tuulella. Hän ilahdutti kaikkia hauskoilla tarinoillaan ja muisti kysyä, jos jollain oli paha mieli. Hän oli pidetty ja kohtelias asiakkaille. Jöröä tietenkin ärsytti Lystikkään iloisuus. Ei työpaikalla saanut olla kivaa!
Uneliaalla oli vaikeuksia nukkumisen kanssa. Työ oli niin rankkaa, että stressi näkyi uniongelmina, ja Unelias käveli kuin zombie pitkin työpaikan käytäviä. Uneliaisuus teki Uneliaasta epävarman työssään, ja se olikin helppo paikka, mihin esimies pystyi tarttumaan. Miten käy Uneliaan työsopimuksen jatkon, jatkuu seuraavassa osassa?
Nuhanenällä oli jatkuvasti tauti päällä. Kun yksi tauti loppui, toinen alkoi. Sairaslomaa sairasloman jälkeen. Työt kasaantuivat ja muut työkaverit valittivat salaa esimiehelle. Nuhanenä hoippui töihin puolikuntoisena, istui toimistolla yömyöhään, jäädäkseen taas seuraavana päivänä sängyn pohjalle. Kuka auttaisi Nuhanenä parkaa ymmärtämään, että hänen ei tarvitse kantaa syyllisyyttä sairaudestaan?
Ujo oli uusin työpaikalla. Hän oli luonteeltaan niin kamalan ujo ja sisäänpäinkääntynyt, mutta näytti sen kummalla tavalla. Hän esitti asiansa hyökkäämällä ja ilman hymyn häivää. Työkaverit saivat hänestä kuvan, että hän on kylmä ja tunteeton, vaikka oikeasti hän toivoi vaan hyväksyntää muilta.
Vilkas oli porukan nuorin, boheemi maailmanmatkaaja, jolle elämä oli värikäs leikki. Hän kuvitteli osaavansa tehdä työtä, mutta suurimman osan päivää hän haaveili, hyppeli ja söi intialaista curryä. Vilkkaan kädet eivät pysyneet paikalla hetkeäkään, ja ellei ollut varuillaan, saattoi saada osuman.
Yhteistä kaikille oli, että he luulivat itsestään liikoja. Kaikilla oli harhakuvitelma siitä, kuinka juuri he ovat parempia kuin vierustoveri. Eräänä päivänä, parin vuoden päästä tästä päivästä, siellä suuren kaupungin syrjäisessä osassa, koko toimisto lakkautettiin. Kukaan heistä; ei esimies, se Pahatar, ei Viisas, ei Jörö, ei Lystikäs, ei Unelias, ei Nuhanenä, ei Ujo eikä Vilkaskaan, saanut uutta työtä. Nyt he ovat kortistossa ja kertovat tarinaansa kaikille jotka jaksavat kuunnella. Kuinka he olivat jotain joskus. Timanttiyksilöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti