Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä.
Jännittää. Tieto siitä, että kohta meitä on kolme. Miehellä ei ole ennestään lapsia, joten kaikki on hänelle uutta. Joka päivä hän kyselee jotain pientä asiaan liittyvää. Vastailen välillä jo vähän tiukempaan sävyyn, että "kerron kyllä, jos on jotain uutta". Heti sen jälkeen tulee huono omatunto. Toinen on innoissaan, ja huolestunutkin, ja minä tiuskin. Sitä ne hormonit kai teettää.
Mies alkaa valmistautumaan lapsen tuloon. Päivän aikana hän yhtäkkiä seisoo työhuoneeni ovella, kysyen, onko minulla jotain pahasti kesken. Hän on ruvennut katselemaan autoja netissä, sillä eihän meidän nykyinen kulkupeli sovi lapsiperheelle. Seuraavaksi mietitään, minne sänky laitetaan ja millaisessa on hyvä nukkua. Itse harmittelin, että juuri kun sain oman huoneen, joudunkin siitä luopumaan. No, lapsethan tuo niin paljon iloa elämään, että jostain kannattaa luopuakin.
Käymme päivittäin kävelyllä, syömme terveellisesti. Alkoholi on jäänyt pois. Olemme kertoneet ystäville, että aloitimme fitness-kuurin. Haluan olla paremmassa kunnossa, kun lapsi saapuu. Tiedän aiemmasta, että vanhemmuus vaatii jaksamista. Syöttämistä, ulkona perässä juoksemista, yövalvomisia ja haasteiden selättämistä.
Kävelylenkeillä miehen kanssa puhumme arvoista ja omista lapsuuden kasvatusmalleista. On hyvä etukäteen miettiä, missä on menty omasta mielestä puskaan. Minä uskon rajojen asettamiseen, ja niin tuntuu mieskin uskovan. Ehkä me onnistumme yhdessä tehtävässä.
Kaiken valmistautumisen, pähkäilyn, puhumisen ja autojen katselun jälkeen saamme puhelun: "Äiti, mun asumiskuviot järjestyi sittenkin, en mä tuukkaan teille asumaan. Mut kiitos tosi paljon teille, ootte rakkaita".
Haluan toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille tällä kuvitteellisella tarinalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti