Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä.
Olen aiemmin kirjoittanut auttamisesta ja sen merkityksestä itselleni. Olen todennut, etten ymmärrä aina koko käsitettä auttamisesta enkä ihmisten suhtautumista siihen. Asian pyöriessä päässäni edelleen, joudun palaamaan aiheeseen näin joulun juuri mentyä.
Aloitan kertomalla pari tarinaa itsestäni, ettenkö sanoisi ilmiantavani itseni auttajana: olen lahjoittanut peräti kaksi kertaa kassajonossa rahaa. Molemmilla kerroilla mummot ovat seisseet laskemassa kolikoita kassan edessä, ja luonnollinen reaktio minulla oli kaivaa tarvittavat kolikot avuksi. Toisella kerralla kuulin olevani enkeli, milloin jouduin pyörähtämään ympäri ja katsomaan, kenelle mummo puhuu. Tämmöinen musta otus kuin minä, sen verran harvoin enkeliksi tituleerataan.
Eräässä aiemmassa työtehtävässäni pakeilleni tuli silmät ristissä mies, joka sivulauseessa kertoi valvoneensa edellisen yön. Hänellä ei ollut puhelinta sen rikkouduttua, joten hän ei ollut saanut herätystä laitettua aamulla ollutta hammaslääkäriä varten, mistä oli sitten vielä samalla matkalla poikennut minua tapaamaan. Ratkaisu oli ollut valvoa, ettei myöhästy hammaslääkäristä, saatikka saa maksumuistutusta ja särkevää hammasta. En voinut tehdä maksusitoumusta puhelimeen, mutta annoin hänelle hyllyn reunalta vanhanaikaisen vekkarin matkaan. Mies halasi minua kyyneleet silmissä.
Kerron nyt nämä suuret sankaritekoni esimerkkinä siitä, että päivittäin tulee tilanteita, missä on mahdollisuus auttaa. En kuitenkaan ole niiden tapahtumahetkellä päivittänyt facebookia laittaen päivitystä julkiseksi sen toivossa, että saisin itselleni glooriaa. Auttamisen tulee mielestäni perustua siihen, että avun saaja saa hyvän mielen ja samalla itsekin!
Julkisten tunnustusten hakeminen somessa, oli kyse sitten auttamiseen liittyvää, tai oman itsensä esiin nostamista muulla tavalla, on lisääntynyt. En muista, että aiemmin olisi ollut luontevaa kehua itseään niin häikäilemättömästi kuin mitä nykyään tehdään. Kun ei toimita kasvokkain, todellisuus hämärtyy. Somemaailmaan voi luoda itsestään sen kuvan mitä haluaa. Voi olla kuka vaan ja elää millaista elämää vaan.
Aivan viimeaikaisin hölmötys on, että yksityishenkilöt pyytävät rahaa milloin minkä tragedian perusteella somessa. Ei siinä mitään, saahan ihminen pyydellä rahaa. Mutta ne, jotka menevät rahaa lahjoittamaan pyytäjälle, laittavat kuvakaappauksia "siirsin 5 euroa". Tässä taas yksi tapa todistella, että on hyvä ihminen, kun on Jampalle omistaan sen pari euroa antanut.
Luin vähän aikaa sitten päivityksen facebookista, missä henkilö oli käyttänyt itsestään kahdeksaa ylistävää määritelmää. Itselleni nousi kysymys siitä, kuinka vakava persoonallisuuden häiriö ihmisellä on, jos itsetunto perustuu peukutuksiin, tykkäyksiin sekä itselleen luotuun, valheelliseen narratiiviin? Älkää ymmärtäkö väärin, terve itsekehu on mukava ominaisuus ja ihailen niitä ihmisiä, jotka osaavat itsensä tuoda esille hersyvästi ja terveellä tavalla. Mutta se ero, mikä ei aina olekaan niin pieni..
Joulun aikaan oli hauska seurata ihmisten käytöstä. Kuka hankkii lahjoja toiselle pakosta, "kun sekin ostaa minulle". Faceryhmissä kyseltiin neuvoja, mitä ostaa teini-ikäiselle kummipojalle, miehelle ja anopille, ja onko soveliasta antaa lahjaksi kierrätettyä tavaraa. Sukulainen muisti mainita, että on lamajoulu, eikä osta sinun lapsillesi lahjoja, mutta odottaa omilleen kyllä paketteja vanhaan tapaan. Serkun lapsi toivoo 200 euron kenkiä, ja koska sinä olet niin kovapalkkainen, on vaikea kieltäytyä. Sitten vielä kirsikkana kakussa ikuinen kestosuosikkini: ollaan oltu riidoissa viikkoja tai jokunen kuukausi, mutta aletaan lämmittää yhteyksiä sopivasti ennen joulua - täytyyhän ne lahjat saada 😂
Oma joululahjojen osteluni alkaa jo aikaisin, yleensä kesällä. Olen rahanarvontunteva, ja pyrin hankkimaan edullista, hyödyntäen alennusmyyntejä. Ajattelen jokaista, mitä kukakin tarvitsee, tai mistä pitää. Haluan hankkia semmoista, mitä lahjan saaja joutuisi ehkä itse hankkimaan, mutta näin säästää minulta saadessaan. Auttamista vähän näinkin.
Nyt "lamajoulun" lisäksi korona on tuonut eteen tilanteita, missä toivoisi harkintaa ja inhimillisyyttä monelta eri taholta. Usein joutuu pettymään. Olipa eräskin nuori, täysi-ikäinen henkilö, joka joutui lomautetuksi. Sen lisäksi hänen parisuhteensa katkesi. Hän ei ollut joutunut tekemisiin hyvinvointiyhteiskuntamme byrokratian kanssa, ja tarvitsi apua tukiviidakon kanssa. Apua olisi tarvittu myös läheisiltä, sillä kun hätä on suurin, yhteiskunnan rakenteet horjuvat. Mutta mitä sanoo nuoren siittäjä, kun lompakkoa pitäisi raottaa? "Yhteiskunnan pitää auttaa" ja "se on täysikäinen, mun vastuu on loppunut". Mitä tekee siinä tilanteessa nuoren äiti, se joka aina auttaa? Maksaa vuokrat, laskut ja antaa bussirahat siinä vaiheessa, kun lomautus vihdoin päättyy. Helppoa, eikö totta. Sitä se on, auttaminen. Eikä tarvita edes joulumieltä.
Kanssakumppanini on joutunut hassuun tilanteeseen kanssani yhteen mennessään. Hän on saanut neljä aikuista lasta ilman yhtään Clear blue-testiä, odotusaikaa tai uhmaikää. Raskauskiloja kylläkin, meille molemmille, ja loppumattoman muuttorumban. Joka toinen hetki on muuttamassa joku lapsista tai aikoinaan minä (kulmakunnan levottomin sielu), ja hän kilttinä miehenä hakee peräkärryä/ajaa autoa/kantaa laatikoita/maksaa bensoja/poraa reikiä seiniin/liittää pesukoneita, jne. On tässä ollut pientä vitsailua muuttofirman perustamisesta jokusen kerran. Ja kiitos kysymisestä, lasten biologinen isä ei ole kuollut.
Oli miten oli, kaikkea ei kai maan päällä tarvitse ymmärtää. Joulu oli ja meni jollottaen. Meidän perheessä siihen sisältyi tänä vuonna paljon, muttei oikeaa kuusta. Ehkä ensi jouluna, jos joku sitten auttaa sen pois siivoamisessa 😂
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti