Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä.
Loukkasin selkäni ja polveni maaliskuussa työmatkalla, ja sen myötä olen löytänyt itseni fysioterapeutin vastaanotolta säännöllisesti. Sen lisäksi, että mahtava Nadja pyrkii hoitamaan polveani parempaan kuntoon, on samalla kunnostettu elämääni ruotimalla rajojen asettamisen ongelmaani sekä itsekriittisyyttäni. Kuinkas muuten, kun pienessä huoneessa on samaa kieltä puhuvaa kaksi naista, selkeästi samalla aaltopituudella.
Viime kesästä olen laihtunut ruokavaliomuutoksen myötä lähes 15 kiloa. Ihminen on siitä kumma otus, että jos pää ei tajua, niin kroppa kyllä kertoo ongelmien olemassaolosta. Minäkin olin ajanut itseäni loppuun tunkemalla suuhuni kaikkea sellaista, mikä ei vaan minulle sopinut. Nyt olen jo oppinut, mikä sopii ja mikä ei. Paino on asettunut tiettyyn lukemaan, ja eiliseen asti luulin olevani oikein tyytyväinen itseeni.
Mutta.. Sitten iski päälle sovituskoppikriisi.
Olin ystäväni kanssa syömässä pitkästä aikaa. Erosimme toisiamme halaillen, toivotimme hyvää kesää, ja fiilis oli mitä parhain. Päätin kipaista (joo, joo, hiihtää) vaateliikkeeseen vielä äkkiä katselemaan kesäkuteita. Iskin silmäni pariin riepuun, ja käyskentelin sovituskoppiin testailemaan. L-kokoinen paita ei niin millään istunut boobsejen kohdalta, kanitti selästä ja muutenkin näytin ihan tankkerilta. Eikä siinä mitään näin jälkikäteen ajatellen, mutta siinä pienessä kopperossa pyöriessäni jostain kumman syystä nostin käsiäni. JA NÄIN ALLIT!!
Luultavasti huudahdin ääneen, ja pienen hetken saatoin olla tajuttomanakin. Mitä helvetin kuustoista on mahtanut tapahtua? Mitä roikkuvaa, broilerinnahalta näyttävää riippuu käsistäni? Minä en ole näitä tilannut! (Seuraavaksiko aika plastikkakirurgilta tai burkha? Unohdetaan polvileikkaus ja vaaditaan vakuutusyhtiöltä maksusitoumus ihan muualle työkykyä parantavaan toimenpiteeseen..)
Pitäisi aloittaa kova treenaaminen, että näille saisi jotain tehtyä. Tämän kesän osalta on toki myöhäistä, kun heinäkuussa on reissu Kreetalle. Siinä sitä voi vilkutella rannalla Jorgoksille, ja kuuluu vaan flaf flaf, kun allit heiluu mukana. Jeesus-teippi ei värinsä puolensa käy, mutta vähän ruskettuneeseen ihoon saattaisi pakkausteippi sopia. Kestääköhän se miten vettä?
Myöhemmin kerroin akuutista kriisitilanteestani puhelimessa ystävälleni, joka kysyi, missä kaupassa olin ollut shoppailua harrastamassa. Hän meinasi kuolla nauruun, kun ohimennen mainitsin olleeni nuorten osastolla. Ehdotti siirtymistä aikuisten naisten puolelle. Sanoi, että 30 vuotta sitten olen ollut nuori. Nyt on sitten ystävyyskin katkolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti