Ohjeita blogieni lukemiseen:
Tarinani ovat kirjoitettu huumorin höystöllä ja muhineet vuosia vailla ulospääsyä, siksi niissä saattaa olla mukana hippunen vallattomuutta ja jopa liioittelun makua. Käyttäessäni sanaa "ystävä" juuri sinun siellä, arvoisa lukija, on hyvä ymmärtää ympärilläni olevan piirin olevan laajempi kuin tiedätkään. En siis välttämättä puhu sinusta, vaikka epäilet niin. Jos joku kirjoittamani asia kolahtaa ja tunnet piston itsessäsi, silloin kehotan katsomaan peiliin. Tarkoituksella en ystäviäni loukkaa. Joskus totuus löytyy itsestäsi, joskus jostain lukemastasi. Ja kuulemani mukaan jopa kaurapuurosta, tiedä häntä. Nyt kiitän niitä ihania, jotka ovat minua tähän itseilmaisun lajiin kannustaneet. Tulen jatkamaan valitsemallani tiellä.
Alan hiljalleen ymmärtämään, mitä tarkoitetaan elämän alkutaipaleen ja loppupuolen samankaltaisuudella.
Pienen lapsen ihmettely elämän edessä on ihmeellistä katseltavaa. Jokaiseen päivään mahtuu monta uutta asiaa; on katsottavaa, kosketeltavaa, suuhun laitetettavaa. Asioita, jotka naurattavat ja niitä, jotka itkettävät. Lapsen kulku on epävakaata taapertamista, maaston epätasaisuus voi viedä tasapainon hups vaan, ja yhtäkkiä ollaan kumollaan maassa.
Laulut ja lorut miellyttävät pientä lasta, samana toistuva sävel ja laulun rallatus tuo tuttuutta ja turvallisuutta. Käsiä taputetaan yhteen, ja välillä voi huudahtaa mukana.
Vähitellen lapsi oppii, päästää irti kiinni pitävästä kädestä ja lentää maailmalle.
Ihmisen vanhetessa voi tilanne kääntyä kaikkien ihmetykseksi kuin tiimalasissa hiekka, valumaan alaspäin. Se ihminen, jolta on kysytty neuvoja tillilihan tekemiseen ja omien lapsuusmuistojen suhteen, onkin yhtäkkiä kuin lapsi jälleen.
Elämä on taas ihmeellistä. Samat asiat tuottavat iloa, tai surua. Muistaminen ei ole enää helppoa, ja ehkä se onkin parempi näin ihmiselle itselleen. Läheisille tilanne voikin olla paljon vaikeampi. Kädestä kiinni pitäjä onkin se, jota ennen pidettiin kiinni.
Elämä on ihmeellistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti